Puukon tekoa, vol. 3

Ensimmäistä puukkoa tehdessä olin karkaissut terän lämmittämällä sen karpalonpunaiseksi ahjossa, mutta nyt päätin kokeilla kaasuliekillä karkaisua. Suojasin ruodin märällä paperilla ja kiinnitin lukkopihdit ruotiin. Oona oli apunani kuumentamassa terää. En tiedä olisiko virtausta pitänyt olla enemmän, sillä minusta että terän kuumentamisessa kului melko pitkä aika. Toisaalta terä ei tällä tavalla palanut niin helposti. Kun terä hehkui karpalonpunaisena, kastoin sen terä edellä jäteöljyyn. Jäähtymisen jälkeen kokeilin terää vielä viilalla, ja ääni oli lasimainen, joten karkaisu vaikutti onnistuneelta. Kun terä oli jäähtynyt, kiillotin sitä kevyesti hiomalla hienolla hiomapaperilla ja teräsvillalla. Tämän jälkeen kiinnitin terän ruuvipenkkiin ja suoritin päästön. Lämmitin terää kevyesti kärkiliekillä noin 20 cm päästä. Terä oli valmis, kun valoa vasten katsottuna väri oli oljenkeltainen. Tässä kannattaa aina odottaa hetki, sillä lämmön tasaantumisessa kestää hetki, joten väri näkyy aina vähän viiveellä.

Nyt terä oli valmis liimausta varten. Leikkasin ruskeasta nahkasta palat osien väliin. Tällä kertaa en käyttänyt prässiä vaan liimasin kahvan ruuvipenkissä. Terän suojasin kyllä nahkalla, mutta vahingosta viisastuneena käytin ruskeaa nahkaa punaisen nahkan sijaan. Asettelin osat päällekäin ja levitin kirkkaan epoksiliiman niiden väliin. Olin jättänyt kahvaan pienen lyöntivaran. Löin kuitenkin puunuijalla hieman liian kovaa, ja huokoinen kahva halkesi hieman päädystä. Onneksi kahvassa oli pituutta sen verran, että haljenneen kohdan saa hiottua pois. Laitoin vielä kahvan liimaukseen puristimen avulla. Kun yritin asetella puristinta, jostain kuului narskuva ääni. Tajusin, että puristimen leuka oli osunut terään, joten jäin odottamaan pahinta siihen asti, kunnes saisin puukon pois liimauksesta.

Puristimen leuka oli tosiaan osunut terään ja se oli rikkonut terää hieman yhdestä kohti. En kuitenkaan halunnut enää tahkota terää uudelleen, koska mielestäni se oli onnistunut niin hyvin. Jälki oli kuitenkin sen verran pieni, ettei se haittaa käyttöä. Luultavasti tuon saa myös pois hiomakivelläkin. Toki olisin toivonut, että kaikki olisi sujunut kuin elokuvissa, mutta pitihän tässäkin jokin opettava takaisku tulla.

Suojasin terän maalarinteipillä, jonka jälkeen ryhdyin hiomaan kahvaa nauhahiomakoneella. Tavoitteeni oli saada hionta onnistumaan niin, ettei nauha juurikaan osu valettuun pronssihelaan. Hionta onnistui melko hyvin, vaikka myös helaan tuli nauhakoneen jälkiä. Jatkoin vielä kahvan muotoilua käsin hiomalla ja viilaamalla. Kun olin saanut hionnan valmiiksi, suojasin osan kahvaa ja päätin vielä kiillottaa sarviosan kiillotuskoneella. Tämä oli hyvä idea, sillä sarvi kiillottui todella nätin näköiseksi.

Viimeisenä vuorossa oli vielä pintakäsittely. Käytin jälleen Tru-Oililla ja olin työnjälkeen erittäin tyytyväinen. Pahkan loimukuviot tulevat upeasti esille, jonka lisäksi kahvaan jää lakkamainen kiilto. Myös muut pajalla ovat innostuneet Tru-Oilista, ja olenkin lainannut ainetta jo useampaan projektiin. Käsittelin kahvan yhteensä neljä kertaa. Siinäpä se nyt oli, syntymäpäivälahjapuukko, minkä kehtaa kyllä antaa. Olin mielestäni onnistunut materiaalien valinnassa ja siinä, että puukko oli suhteiltaan tasapainoinen: terä ja kahva olivat lähelle samanmittaisia. Kahva tuntui myös hyvin käteensopivalta.

Tuoteprojekti: Sähkökitara, osa 4 - Runkoaihioiden työstäminen ja liimaus

Viime kerralla NC-jyrsimestä katkesi kaksi terää, joten kansi- ja pohjakerroksen jyrsintä ja hieman kesken. Henri keskittyi tällä kerralla omaan segmenttisorvaustyöhönsä, joten jatkoin yksin aihioiden työstämistä. Aloitin ensimmäisenä pohjakerroksen työstämisestä. Piirsin keskikerroksen avulla puuttuvan muodon, jonka jälkeen sahasin muodon vannesahalla uraa ja viivaa pitkin. Seuraavaksi sahasin kansikerroksen irti levystä vannesahalla. Mikrofoni- ja kontrollikolojen putsauksessa käytin lovileikkausveistä, puukkoa ja jopa saksia, sillä puuta oli jäljellä ainoastaan 0,1 mm paksu kerros. Viimeistelin leikkausjäljen hiomalla reunat kevyesti P180 hiomapaperilla.

Kun olin irrottanut kaikki rungot levyistä, kiinnitin alajyrsimeen suoran laakeriterän, ja ryhdyin jyrsimään kansikerroksen alasarvea. Jyrsittävää puuta oli jäljellä vain muutaman millin paksuinen kerros, joten pystyin asettamaan laakerin rungon yläosaan ja jyrsimään rungon ilman erillistä sabluunaa. Valitettavasti jyrsin repi puuta sarven kohdalta ja reunasta irtosi muutamia sälöjä. Päätin pohtia tämän kohdan korjaamista myöhemmin ja jatkoin muiden rungon osien parissa.

Seuraavaksi asetin pohja- ja keskikerroksen tarkasti päällekäin, ja kiinnitin ne toisiinsa neljällä 4x25 ruuvilla. Ruuvin reiät eivät haittaa, sillä ne jäävät täysin piiloon. Menin jälleen alajyrsimelle ja nostin terää sen verran, että laakeri tukeutui keskikerrokseen. Jyrsin tällä tavoin koko pohjakerroksen. 

Kun olin saanut kaikki runkokerrokset jyrsittyä, asetin ne päällekäin ja kokeilin niiden painoa. Runko tuntui melko painavalta, joten kävimme punnitsemassa rungot. Yhteensä rungoille kertyi painoa 2,6 kg, joka on melko paljon pelkälle puumateriaalille ilman tallaa ja muita osia. Etsimme Henrin kanssa Internetistä tietoa, mikä on tavallisen Telecasterin keskimääräinen paino. Keskimäärin vastaavat kitarat painavat kolmesta neljään kiloa, joten runko oli suhteellisen painava jo itsestään. Toisaalta jotkin Gibsonin mallit ovat painaneet lähes kuusi kiloa, minkä sanotaan olleen todellinen soittajan mitta. Yllättävää oli, ettei keskikerros, joka oli kokonaan lämpökäsiteltyä puuta, ollut juurikaan kevyempi kuin kansi- tai pohjakerros. Päätinkin keventää kitaraa hieman poraamalla keskikerrokseen reikiä 25 mm:n oksaporanterällä. Porasin yhteensä kymmenen reikää, jonka jälkeen punnitsin kitaran uudestaan. Olin saanut vähennettyä painoa vain muutamia kymmeniä grammoja, jos vaa´an lukema näytti oikein.

Seuraavaksi päätin liimata pohja- ja keskikerroksen yhteen. Kaikkien kolmen kerroksen liimaaminen kerralla olisi ollut todella vaikea tehtävä, eikä kahdenkaan levyn tarkka liimaaminen ollut kovin helppoa. Käytin jälleen liimausalustana paksua MDF-levyä, jonka kiinnitin höyläpenkkiin niin, että levystä puolet meni höyläpenkin reunan yli. Tämä helpotti puristimien kiinnitystä. Levitin liiman pohjakerroksen päälle ja kohdistin keskikerroksen tarkasti oikeaan kohtaan. Päätin käyttää puristuksessa levyä, jotta puristuspaine jakautuisi mahdollisimman tasaisesti. Kohdistus onnistui hyvin, mutta heti kun aloin kiinnittää puristimia, keskikerros liukui pois paikaltaan. Yritin muutaman kerran kohdistaa levyä, mutta se liikkui aina jonkin verran. Lopulta päätin kiinnittää levyt toisiinsa aiemmin käyttämilläni ruuveilla. Nyt levyt eivät enää liikkuneet sivusuunnassa, ja sain puristimet asetettua paikalleen. Toivottavasti sain vielä kunnollisen puristuksen aikaan, vaikka liimauksessa kestikin normaalia pidempään.

Seuraavaksi palasin jälleen kansikerroksen lohkeaman pariin. Yritin miettiä, miten lohkeaman saisi korjattua. Samaan aikaan pajalla vieraillut eräs Henri (joka on suorittanut aiemmin samat opinnot) ehdotti, että käyttäisin pyörösahaa kohdan korjauksessa. Pyörösahan käyttäminen vaikutti oikein idealta. Laskin terän riittävän alas ja asetin halkaisuohjaimen lähelle terää niin, että terä ottaisi noin kolmen millimetrin levyisen suikaleen alasarvesta. Asetin rungon pystyy halkaisuohjainta vasten ja sahasin rungosta pienen suikaleen pois. Tämän jälkeen otin aihiosta ylijäänyttä puuta ja säädin terän siten, että saisin sahattua sopivan levyisen uuden suikaleen. Tämä onnistuikin hyvin, joten minun tarvitsi vain hieman viilata sahausjälkeä, jotta saisin aikaan hyvän liimasauman. Levitin liiman saumaan ja asetin puun palan liimaukseen. Oli onni, että lohkeama tuli kansikerroksen alapuolelle. Nyt korjattu kohta tuskin jää näkyviin kovinkaan selvästi. Jos lohkeama olisi tullut kannen puolelle, olisi sen saanut korjattua ehkä voimakkaalla sarven uudelleen muotoilulla, tai reunan pyöristysjyrsinnällä. Onneksi tällä kertaa selvisin hieman helpommalla.

Puukon valmistus, osa 4 - Puukon kasaus, terän lopputeroitus, kahvan muotoilu ja pintakäsittely

Terän lämpökäsittelyjen jälkeen oli puukon kasauksen vuoro. Olin jo aiemmin sovittanut helan ja ehtinyt vaihtaa helan materiaalin messingistä uushopeaksi. Lisäksi viime kerralla upottanut ruodin kahvaan, joten jäljellä oli puukon liimaaminen kokoon. Käytin liimauksessa Pertun rakentamaa "puukkoprässiä". Prässissä terä kiinnitetään kahden metallilevyn väliin ruoti ylöspäin koneruuveilla, ja prässin reunoilla on kierretangot kiristystä varten. Kiinnitin terän levyjen väliin ja laitoin nahkan palan terän suojaksi, jotta terään ei tulisi jälkiä. Tämän jälkeen asetin helan paikalleen, levitin epoksiliiman väliin ja painoin ruodin kahvaan. Levitin tikun avulla liimaa ruotiin, jotta sitä ruodin mukana myös reikään. Tässä vaiheessa ns. lyöntivaraa oli muutaman millin verran jäljellä. Viimeisenä levitin liiman kahvan päätyyn, asetin nahkanpalan väliin ja laitoin takahelan paikoilleen. Seuraavaksi osat olisi asetettu puristukseen kiristämällä kierretankojen väliin kiinnitettyä metallilevyä muttereiden avulla, mutta koska epoksiliima kuivuu pitkään ja kahvan pääty oli vino, minun oli vaikea saada takahelaa pysymään paikoillaan. Olin kahvaa liimatessa käyttänyt erillistä tukipalaa vinon puukon pään takia. Päätin käyttää jälleen samaa tukipalaa, tosin olin ehtinyt muotoilla kahvaa, joten myös tukipalaa piti muotoilla hieman vannesahalla. Nyt hela pysyi paikallaan ja sain kahvan laitettua puristukseen. Jouduin tosin käyttämään kahta erillistä puristinta, sillä tukipala oli sen verran korkea.

Otin seuraavalla kerralla puukon pois puristuksesta ja minua odotti ikävä yllätys. Terän suojaksi laittamani PUNAINEN (!) nahkanpala oli tarttunut kiinni terään, sillä epoksia oli päässyt valumaan terän juureen. Näin jälkeenpäin mietittynä terän suojaaminen ylipäänsä oli aivan turhaa, tai terän olisi voinut suojata korkeintaan maalarinteipillä. Seuraavaksi minun täytyi keksiä, millä ihmeellä saan punaisen nahkan ja liiman poistettua terästä. Kokeilin viilata liimaa pois neulaviiloilla, jonka lisäksi kokeilin myös hiomapaperia. Loppujen lopuksi kaapiminen puukon terällä oli paras työtapa ja sain lopulta kaiken nahkan ja liiman poistettua.

Jatkoin taas puukon kahvan muotoilua. En voinut enää käyttää puupuolen nauhahiomakonetta, sillä helan tai terän osuessa nauhaan saattaisi syntyä kipinöintiä. Kipinän joutuminen purunpoistoon taas on räjähtävä yhdistelmä, joten kahvan hiominen tällä oli ehdottomasti kielletty. Hioin ja muotoilin kahvaa vuoroin viilalla, raspilla ja hiomapaperilla, vuoroin metallipuolen penkkihiomakoneen hiomanauhalla. Sain mielestäni hyvän kahvan muodon aikaan, tosin sain toisilta ryhmäläisiltä palautetta, että kahva tuntui hieman paksulta. Totesin itse saman, joten päätin jatkaa taas muotoilua. Huomasin myös, että kahva oli hieman pitkä omaan käteeni, joten en ollut täysin tyytyväinen kahvan muotoon. En kuitenkaan enää tässä vaiheessa viitsinyt lyhentää kahvaa, sillä olin nähnyt paljon vaivaa sen muotoiluun. Lisäksi puukon terän pituus oli mielestäni ihan hyvä, mutta kahvan ja terän suhde tuntui olevan hieman epätasapainossa, sillä olisin halunnut, että terä ja kahva ovat yhtä pitkiä. No, kysyä sopii, miksi en sitten tehnyt niin, mutta jotenkin alkuvaiheessa minusta tuntui, että kahvan mitta on sopiva.

Kokeilin sivellä vettä kevyesti hiottuun pintaan, jolloin kahvan loimukuvio tuli hienosti esiin

Jatkoin kahvan muotoilua ja hiomista. Viimeistelin kahvan P320 hiomapaperilla. Koska kahvassani oli kolmeen eri suuntaan kulkevia puun syitä, tämä hankaloitti kahvan hiomista, sillä hiomisen tulisi tapahtua aina syysuuntaan. Kun olin saanut kahvan muotoiltua lopulta sopivaksi, ryhdyin miettimään seuraavaa työvaihetta. Olisin voinut aloittaa tupen ompelemisen, mutta minulla ei ollut sinä päivänä riittävästi aikaa. Mietin pintakäsittelyn ja terän lopputeroituksen välillä. Minulla on paha  tapa viimeistellä töitäni viimeiseen asti, joten pintakäsittely tässä vaiheessa olisi pakottanut minut päättämään, että hiottu pinta oli riittävän hyvä. Päädyin kuitenkin teroitukseen, sillä en ollut aivan lopullisesti päättänyt, millä aineella tulisin tekemään pintakäsittelyn.

Suojasin kahvan kelmulla ja ryhdyin teroittamaan terää hiomakivellä. En osaa vielä oikein hyvin teroittamista, joten tälläkin kertaa teroitus ei oikein onnistunut. Päätin tehdä teroituksen tahkolla. Koska olin ensimmäisellä kerralla jättänyt tahkon asetuksien tarkastamisen väliin, en ollut aivan varma, mihin kulmaan olin itse asiassa hionut terän. Mittasin nyt ensimmäisenä kulma terästäni ja huomasin sen olevan noin 25 astetta. Tämän jälkeen säädin hiontatuen korkeuden sopivaksi terän ja kulmamitan avulla. Kiinnitin hiontaohjaimen terän keskelle selkäpuolelta, jonka jälkeen lisäsin tahkon vesiastiaan vettä ja ryhdyin teroittamaan terää. Tein aluksi toiselle puolelle viisteen, jonka jälkeen käänsin hiontaohjaimen ylösalaisin. Huomasin, ettei terän kulma ollut ollut aivan 25 astetta, sillä terän profiili muuttui hieman.

Kun olin teroittanut terän tahkolla, siirryin jälleen teroittamaan terää hiomakivellä. Vieläkään en saanut terää kovin teräväksi. Kokeilin viiltää paperia puukolla, mutta terän viiltojälki oli repaleinen, joten terä ei selvästikään ollut riittävän terävä. Kokeilin myös vuolla puukolla, mutta sain aikaiseksi enemmän sälöjä kuin kauniita lastuja. Jokin oli siis edelleen pielessä. Varmasti puutteelliset teroitustaitoni ovat suurin syy, mutta epäilen myös terän paksuuden ja teräkulman suhteen olevan jonkin verran pielessä. Mielestäni 25 astetta on jo melko jyrkkä kulma, varsinkin kun terän selkä on noin 4 mm leveä. Olen siis tainnut valmistaa puukon sijasta taltan. En ole aivan varma, mutta luulen, että kyse on osaksi myös siitä, että terän kulma on liian jyrkkä terän paksuuteen nähden. En osannut ajatella tätä ennen kuin nyt, joten minun täytyy miettiä, teenkö teroituksen vielä kerran uudestaan. En tosin halua, että terä kaventuu liikaa. Onneksi kuitenkin kulman loiventaminen on helpompaa ja se kaventaa terää vain vähän, toisin kuin kulman kasvattaminen.

Terän teroituksessa minulle kävi taas yksi moka. Sain kyllä tasaisen viisteen aikaan molemmille puolille, mutta teroituksen aikana kahvan suojana olleen kelmun alle pääsi vettä. Vesi ei sinänsä ole haitallista, mutta koska vedessä oli mukana irronnutta kivi- ja metalliainesta, imeytyi se hyvin tehokkaasti vastahiotulle puulle. Niinpä minulla oli jälleen edessä yksi hiontakierros. Pintaan tuli tummia läikkiä, joten jouduin taas hiomaan kahvaa. Aloitin aluksi hienolla paperilla, mutta siitä ei ollut lainkaan apua. Jouduin hiomaan P60-paperilla, että sain jäljet edes vaalenemaan. Tämän jälkeen hioin kahvaa eri karkeuksilla aina P320 karkeuteen asti. Sain pinnan hiottua melko hyväksi, mutta kyllä tarkkasilmäinen katsoja niitä edelleen huomaa.

Viimein pääsin pintakäsittelemään kahvan. Päädyin käyttämään ostamaani Osmo Colorin TopOilia. Valmistajan sivujen mukaan "TopOil on kasviöljyihin ja luonnonvahoihin perustuva öljyvahaseos sisäkäyttöön. TopOil-öljyvahalla käsitelty pinta on kuivuttuaan turvallinen, miellyttävän tuntuinen ja se kestää hyvin tavanomaisia kotitalouskemikaaleja ja värjääviä aineita, kuten mehua, kolajuomia, kahvia, teetä, maitoa, olutta ja viiniä". Puhalsin kahvan pinnasta hiontapölyt pois paineilmalla, jonka jälkeen kiinnitin puukon terästään höyläpenkkiin. Tämän jälkeen levitin ainetta ohuen kerroksen kahvan pintaan paidasta leikatulla rätillä.