Puukon tekoa, vol. 3

Ensimmäistä puukkoa tehdessä olin karkaissut terän lämmittämällä sen karpalonpunaiseksi ahjossa, mutta nyt päätin kokeilla kaasuliekillä karkaisua. Suojasin ruodin märällä paperilla ja kiinnitin lukkopihdit ruotiin. Oona oli apunani kuumentamassa terää. En tiedä olisiko virtausta pitänyt olla enemmän, sillä minusta että terän kuumentamisessa kului melko pitkä aika. Toisaalta terä ei tällä tavalla palanut niin helposti. Kun terä hehkui karpalonpunaisena, kastoin sen terä edellä jäteöljyyn. Jäähtymisen jälkeen kokeilin terää vielä viilalla, ja ääni oli lasimainen, joten karkaisu vaikutti onnistuneelta. Kun terä oli jäähtynyt, kiillotin sitä kevyesti hiomalla hienolla hiomapaperilla ja teräsvillalla. Tämän jälkeen kiinnitin terän ruuvipenkkiin ja suoritin päästön. Lämmitin terää kevyesti kärkiliekillä noin 20 cm päästä. Terä oli valmis, kun valoa vasten katsottuna väri oli oljenkeltainen. Tässä kannattaa aina odottaa hetki, sillä lämmön tasaantumisessa kestää hetki, joten väri näkyy aina vähän viiveellä.

Nyt terä oli valmis liimausta varten. Leikkasin ruskeasta nahkasta palat osien väliin. Tällä kertaa en käyttänyt prässiä vaan liimasin kahvan ruuvipenkissä. Terän suojasin kyllä nahkalla, mutta vahingosta viisastuneena käytin ruskeaa nahkaa punaisen nahkan sijaan. Asettelin osat päällekäin ja levitin kirkkaan epoksiliiman niiden väliin. Olin jättänyt kahvaan pienen lyöntivaran. Löin kuitenkin puunuijalla hieman liian kovaa, ja huokoinen kahva halkesi hieman päädystä. Onneksi kahvassa oli pituutta sen verran, että haljenneen kohdan saa hiottua pois. Laitoin vielä kahvan liimaukseen puristimen avulla. Kun yritin asetella puristinta, jostain kuului narskuva ääni. Tajusin, että puristimen leuka oli osunut terään, joten jäin odottamaan pahinta siihen asti, kunnes saisin puukon pois liimauksesta.

Puristimen leuka oli tosiaan osunut terään ja se oli rikkonut terää hieman yhdestä kohti. En kuitenkaan halunnut enää tahkota terää uudelleen, koska mielestäni se oli onnistunut niin hyvin. Jälki oli kuitenkin sen verran pieni, ettei se haittaa käyttöä. Luultavasti tuon saa myös pois hiomakivelläkin. Toki olisin toivonut, että kaikki olisi sujunut kuin elokuvissa, mutta pitihän tässäkin jokin opettava takaisku tulla.

Suojasin terän maalarinteipillä, jonka jälkeen ryhdyin hiomaan kahvaa nauhahiomakoneella. Tavoitteeni oli saada hionta onnistumaan niin, ettei nauha juurikaan osu valettuun pronssihelaan. Hionta onnistui melko hyvin, vaikka myös helaan tuli nauhakoneen jälkiä. Jatkoin vielä kahvan muotoilua käsin hiomalla ja viilaamalla. Kun olin saanut hionnan valmiiksi, suojasin osan kahvaa ja päätin vielä kiillottaa sarviosan kiillotuskoneella. Tämä oli hyvä idea, sillä sarvi kiillottui todella nätin näköiseksi.

Viimeisenä vuorossa oli vielä pintakäsittely. Käytin jälleen Tru-Oililla ja olin työnjälkeen erittäin tyytyväinen. Pahkan loimukuviot tulevat upeasti esille, jonka lisäksi kahvaan jää lakkamainen kiilto. Myös muut pajalla ovat innostuneet Tru-Oilista, ja olenkin lainannut ainetta jo useampaan projektiin. Käsittelin kahvan yhteensä neljä kertaa. Siinäpä se nyt oli, syntymäpäivälahjapuukko, minkä kehtaa kyllä antaa. Olin mielestäni onnistunut materiaalien valinnassa ja siinä, että puukko oli suhteiltaan tasapainoinen: terä ja kahva olivat lähelle samanmittaisia. Kahva tuntui myös hyvin käteensopivalta.

Puukon tekoa, vol. 2

Puukkopäivä edessä taas. Olin jokin aika sitten tehnyt puukon helan pronssista valamalla ja nyt jatkoin jälleen puukon parissa. Valutyö onnistui yllättävän hyvin, joten jatkoin hyvillä mielin työskentelyä. Puukko on menossa syntymäpäivälahjaksi isälleni, joka harrastaa hirvenmetsästystä, joten hirvensarven laittaminen kahvaan oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. Niklas oli tuonut pajalle komean hirvensarven ja sain häneltä sarvea käyttööni. Kiinnitin katkaisulaikan kulmahiomakoneeseen ja katkaisin yhdestä piikistä sopivan kokoisen aihion. Tämän työvaiheen hankalin asia oli lähinnä kuolemaa muistuttava haju, joka syntyi sarvea katkaistaessa. Työstön jälkeen pajaa sai tuulettaa hetken, että siellä pystyi työskentelemään. Sain kuitenkin lohdutukseksi kuulla, ettei hirvensarvi haissut läheskään yhtä pahalle kuin lehmänsarvi. Jatkoin sarven työstämistä metallipuolen nauhahiomakoneella ja pyrin työstämään sen mahdollisimma pitkälle oikeaan muotoonsa jo tässä vaiheessa. Sarven halkaisija oli kuitenkin hieman liian pieni siihen, että sarven ruskean ulkokerroksen olisi saanut hiottua kokonaan pois. Oikeastaan muutamaan kohtaan jäänyt ruskea osa näytti kuitenkin aika hienolta ja mielestäni materiaalit saavat näyttää siltä, mitä ne ovat. Niinpä en ryhtynyt työstämään uutta palaa, vaan annoin ruskeiden osien jäädä näkyviin. 

Minulla oli ajatuksena, että laittaisin kahvaan visakoivua. Olin tilannut Brisalta laadukasta visakoivua kolmen muun ryhmän jäsenemme kanssa. Saapunut materiaali oli kuitenkin huomattavasti pienempi kappale, mitä olimme osanneet ajatella. Kun tuo kappale sahattiin neljään yhtä suureen osaan, huomasin, että tuosta palasta saisi aikaan vain melko pienen kahvan. Helaan verrattuna kahva-aihiossa olisi ollut todella vähän hiomavaraa. Lisäksi en halunnut hioa pronssihelaa paljoa, jotta valujälki jäisi näkyviin. Niinpä päätin vaihtaa kahvamateriaalia. Pertulla sattui olemaan pala raidanjuuripahkaa, jonka hän lupasi käyttööni. Koska pahkassa syysuunnat menevät jo valmiiksi miten sattuu, en sahannut pahkasta kahva-aihiota mitenkään tiettyyn suuntaan, vaan pyrin sahaamaan sen mahdollisimman taloudellisesti, jotta pahkaa jäisi myös muiden käyttöön. Raidanjuuripahkan tuoksu oli muuten todella erikoinen. Tuoksu oli erittäin makea ja miellyttävän tuoksuinen, sanotaanko vaikka karkkimainen.

Seuraavaksi porasin sarviaihioon reiän ja viilasin sen ruodille sopivaksi. Tämä kävi nopeasti, sillä sarvi on huomattavasti metallia pehmeämpää ja sarven keskiosa on sarven pintaosaa pehmeämpää. Tämän jälkeen porasin kahvaan reiän ruodille. Suojasin terän märällä paperilla ja kiinnitin sen ruuvipenkkiin terän kohdalta. Pyysin Oonan kaveriksi lämmittämään ruotia kaasuliekillä ja minä upotin ruodin kahvaan. Ennen liimausta päätin vielä hioa kahvaa nauhahiomakoneella, jotta liimauksen jälkeen minulle jäisi mahdollisimman vähän työstettävää. Koska kaikki työvaiheet olivat ennalta tuttuja, työskentely eteni jouhevasti ja minulla oli varma olo omasta tekemisestä.

Kahvan työstön jälkeen päätin vielä kiillottaa helan valmiiksi kiillotustahnalla. Kunnollinen kiillottaminen olisi nimittäin lähes mahdotonta liimauksen jälkeen. Olin todella yllättynyt miten kiiltäväksi hela kiillottui. Vielä peltinä ollessaan pronssi oli ollut väriltään kellertävää, ja se oli muistuttanut messinkiä. Valamisen jälkeen väri oli muuttunut kellertävät punertavaksi. Nyt kiillottamisen jälkeen väri oli vaalea ja se toi mieleen kiiltävän kultasormuksen. Erikoista miten sama metalli muuttaa väriä noin paljon eri vaiheissa.

Hioin vielä terän selän tasaiseksi nauhahiomakoneella ennen terän viisteen tahkoamista. Halusin, että viiste olisi tällä kertaa pidempi ja kulmaltaan loivempi. Nyt muistin mitata kiven halkaisijan, jonka lisäksi osasin säätää hiontatuen korkeuden oikein, jotta terän kulmaksi tulisi 22,5 astetta. Kiinnitin teräohjaimen niin reunaan kuin mahdollista, jotta viisteestä tulisi mahdollisimman leveä. Sen jälkeen tahkosin terän ja onnistuin tällä kertaa hyvin. Viisteestä tuli melko leveä ja sain terästä terävän. Kaikissa edellisissä työvaiheissa työskentely nopeutui ja olo oli suhteellisen varma koko ajan. Työskentely oli järjestelmällistä mutta rentoa, ja siitä oli helppo nauttia, kun tiesin mitä olin tekemässä. Nyt kaikki osat työstetty valmiiksi ja seuraavaan kertaan jäisi terän lämpökäsittelyt ja kahvan liimaus ja sen loppuhionta ja pintakäsittely.