Puukon tekoa, vol. 3

Ensimmäistä puukkoa tehdessä olin karkaissut terän lämmittämällä sen karpalonpunaiseksi ahjossa, mutta nyt päätin kokeilla kaasuliekillä karkaisua. Suojasin ruodin märällä paperilla ja kiinnitin lukkopihdit ruotiin. Oona oli apunani kuumentamassa terää. En tiedä olisiko virtausta pitänyt olla enemmän, sillä minusta että terän kuumentamisessa kului melko pitkä aika. Toisaalta terä ei tällä tavalla palanut niin helposti. Kun terä hehkui karpalonpunaisena, kastoin sen terä edellä jäteöljyyn. Jäähtymisen jälkeen kokeilin terää vielä viilalla, ja ääni oli lasimainen, joten karkaisu vaikutti onnistuneelta. Kun terä oli jäähtynyt, kiillotin sitä kevyesti hiomalla hienolla hiomapaperilla ja teräsvillalla. Tämän jälkeen kiinnitin terän ruuvipenkkiin ja suoritin päästön. Lämmitin terää kevyesti kärkiliekillä noin 20 cm päästä. Terä oli valmis, kun valoa vasten katsottuna väri oli oljenkeltainen. Tässä kannattaa aina odottaa hetki, sillä lämmön tasaantumisessa kestää hetki, joten väri näkyy aina vähän viiveellä.

Nyt terä oli valmis liimausta varten. Leikkasin ruskeasta nahkasta palat osien väliin. Tällä kertaa en käyttänyt prässiä vaan liimasin kahvan ruuvipenkissä. Terän suojasin kyllä nahkalla, mutta vahingosta viisastuneena käytin ruskeaa nahkaa punaisen nahkan sijaan. Asettelin osat päällekäin ja levitin kirkkaan epoksiliiman niiden väliin. Olin jättänyt kahvaan pienen lyöntivaran. Löin kuitenkin puunuijalla hieman liian kovaa, ja huokoinen kahva halkesi hieman päädystä. Onneksi kahvassa oli pituutta sen verran, että haljenneen kohdan saa hiottua pois. Laitoin vielä kahvan liimaukseen puristimen avulla. Kun yritin asetella puristinta, jostain kuului narskuva ääni. Tajusin, että puristimen leuka oli osunut terään, joten jäin odottamaan pahinta siihen asti, kunnes saisin puukon pois liimauksesta.

Puristimen leuka oli tosiaan osunut terään ja se oli rikkonut terää hieman yhdestä kohti. En kuitenkaan halunnut enää tahkota terää uudelleen, koska mielestäni se oli onnistunut niin hyvin. Jälki oli kuitenkin sen verran pieni, ettei se haittaa käyttöä. Luultavasti tuon saa myös pois hiomakivelläkin. Toki olisin toivonut, että kaikki olisi sujunut kuin elokuvissa, mutta pitihän tässäkin jokin opettava takaisku tulla.

Suojasin terän maalarinteipillä, jonka jälkeen ryhdyin hiomaan kahvaa nauhahiomakoneella. Tavoitteeni oli saada hionta onnistumaan niin, ettei nauha juurikaan osu valettuun pronssihelaan. Hionta onnistui melko hyvin, vaikka myös helaan tuli nauhakoneen jälkiä. Jatkoin vielä kahvan muotoilua käsin hiomalla ja viilaamalla. Kun olin saanut hionnan valmiiksi, suojasin osan kahvaa ja päätin vielä kiillottaa sarviosan kiillotuskoneella. Tämä oli hyvä idea, sillä sarvi kiillottui todella nätin näköiseksi.

Viimeisenä vuorossa oli vielä pintakäsittely. Käytin jälleen Tru-Oililla ja olin työnjälkeen erittäin tyytyväinen. Pahkan loimukuviot tulevat upeasti esille, jonka lisäksi kahvaan jää lakkamainen kiilto. Myös muut pajalla ovat innostuneet Tru-Oilista, ja olenkin lainannut ainetta jo useampaan projektiin. Käsittelin kahvan yhteensä neljä kertaa. Siinäpä se nyt oli, syntymäpäivälahjapuukko, minkä kehtaa kyllä antaa. Olin mielestäni onnistunut materiaalien valinnassa ja siinä, että puukko oli suhteiltaan tasapainoinen: terä ja kahva olivat lähelle samanmittaisia. Kahva tuntui myös hyvin käteensopivalta.

Puukon tekoa, vol. 2

Puukkopäivä edessä taas. Olin jokin aika sitten tehnyt puukon helan pronssista valamalla ja nyt jatkoin jälleen puukon parissa. Valutyö onnistui yllättävän hyvin, joten jatkoin hyvillä mielin työskentelyä. Puukko on menossa syntymäpäivälahjaksi isälleni, joka harrastaa hirvenmetsästystä, joten hirvensarven laittaminen kahvaan oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. Niklas oli tuonut pajalle komean hirvensarven ja sain häneltä sarvea käyttööni. Kiinnitin katkaisulaikan kulmahiomakoneeseen ja katkaisin yhdestä piikistä sopivan kokoisen aihion. Tämän työvaiheen hankalin asia oli lähinnä kuolemaa muistuttava haju, joka syntyi sarvea katkaistaessa. Työstön jälkeen pajaa sai tuulettaa hetken, että siellä pystyi työskentelemään. Sain kuitenkin lohdutukseksi kuulla, ettei hirvensarvi haissut läheskään yhtä pahalle kuin lehmänsarvi. Jatkoin sarven työstämistä metallipuolen nauhahiomakoneella ja pyrin työstämään sen mahdollisimma pitkälle oikeaan muotoonsa jo tässä vaiheessa. Sarven halkaisija oli kuitenkin hieman liian pieni siihen, että sarven ruskean ulkokerroksen olisi saanut hiottua kokonaan pois. Oikeastaan muutamaan kohtaan jäänyt ruskea osa näytti kuitenkin aika hienolta ja mielestäni materiaalit saavat näyttää siltä, mitä ne ovat. Niinpä en ryhtynyt työstämään uutta palaa, vaan annoin ruskeiden osien jäädä näkyviin. 

Minulla oli ajatuksena, että laittaisin kahvaan visakoivua. Olin tilannut Brisalta laadukasta visakoivua kolmen muun ryhmän jäsenemme kanssa. Saapunut materiaali oli kuitenkin huomattavasti pienempi kappale, mitä olimme osanneet ajatella. Kun tuo kappale sahattiin neljään yhtä suureen osaan, huomasin, että tuosta palasta saisi aikaan vain melko pienen kahvan. Helaan verrattuna kahva-aihiossa olisi ollut todella vähän hiomavaraa. Lisäksi en halunnut hioa pronssihelaa paljoa, jotta valujälki jäisi näkyviin. Niinpä päätin vaihtaa kahvamateriaalia. Pertulla sattui olemaan pala raidanjuuripahkaa, jonka hän lupasi käyttööni. Koska pahkassa syysuunnat menevät jo valmiiksi miten sattuu, en sahannut pahkasta kahva-aihiota mitenkään tiettyyn suuntaan, vaan pyrin sahaamaan sen mahdollisimman taloudellisesti, jotta pahkaa jäisi myös muiden käyttöön. Raidanjuuripahkan tuoksu oli muuten todella erikoinen. Tuoksu oli erittäin makea ja miellyttävän tuoksuinen, sanotaanko vaikka karkkimainen.

Seuraavaksi porasin sarviaihioon reiän ja viilasin sen ruodille sopivaksi. Tämä kävi nopeasti, sillä sarvi on huomattavasti metallia pehmeämpää ja sarven keskiosa on sarven pintaosaa pehmeämpää. Tämän jälkeen porasin kahvaan reiän ruodille. Suojasin terän märällä paperilla ja kiinnitin sen ruuvipenkkiin terän kohdalta. Pyysin Oonan kaveriksi lämmittämään ruotia kaasuliekillä ja minä upotin ruodin kahvaan. Ennen liimausta päätin vielä hioa kahvaa nauhahiomakoneella, jotta liimauksen jälkeen minulle jäisi mahdollisimman vähän työstettävää. Koska kaikki työvaiheet olivat ennalta tuttuja, työskentely eteni jouhevasti ja minulla oli varma olo omasta tekemisestä.

Kahvan työstön jälkeen päätin vielä kiillottaa helan valmiiksi kiillotustahnalla. Kunnollinen kiillottaminen olisi nimittäin lähes mahdotonta liimauksen jälkeen. Olin todella yllättynyt miten kiiltäväksi hela kiillottui. Vielä peltinä ollessaan pronssi oli ollut väriltään kellertävää, ja se oli muistuttanut messinkiä. Valamisen jälkeen väri oli muuttunut kellertävät punertavaksi. Nyt kiillottamisen jälkeen väri oli vaalea ja se toi mieleen kiiltävän kultasormuksen. Erikoista miten sama metalli muuttaa väriä noin paljon eri vaiheissa.

Hioin vielä terän selän tasaiseksi nauhahiomakoneella ennen terän viisteen tahkoamista. Halusin, että viiste olisi tällä kertaa pidempi ja kulmaltaan loivempi. Nyt muistin mitata kiven halkaisijan, jonka lisäksi osasin säätää hiontatuen korkeuden oikein, jotta terän kulmaksi tulisi 22,5 astetta. Kiinnitin teräohjaimen niin reunaan kuin mahdollista, jotta viisteestä tulisi mahdollisimman leveä. Sen jälkeen tahkosin terän ja onnistuin tällä kertaa hyvin. Viisteestä tuli melko leveä ja sain terästä terävän. Kaikissa edellisissä työvaiheissa työskentely nopeutui ja olo oli suhteellisen varma koko ajan. Työskentely oli järjestelmällistä mutta rentoa, ja siitä oli helppo nauttia, kun tiesin mitä olin tekemässä. Nyt kaikki osat työstetty valmiiksi ja seuraavaan kertaan jäisi terän lämpökäsittelyt ja kahvan liimaus ja sen loppuhionta ja pintakäsittely.

Valutyö: Puukon hela pronssista

Valutyöksi minulla oli pari ideaa. Olin syksyllä NC-harjoituksen yhteydessä suunnitellut, että voisin soveltaa samaa työtä myös kellotauluksi. Valutyönä olisin sitten tehnyt metallista roomalaiset numerot kelloa varten. Tätä varten minun olisi tarvinnut jyrsiä sama kuvio liimalevyyn. Roomalaiset numerot olisin saanut toteutettua kolmella kirjainmuotilla: I, V ja X. Tämä olisi kuitenkin ollut taas melko isotöinen projekti, joten päätin tällä kertaa toteuttaa toisen suunnitelman. Idea oli kuitenkin sellainen, että ajan salliessa tämäkin olisi täysin toteutuskelpoinen.

Isäni täytti viime vuonna 60 vuotta, joten halusin muistaa häntä jollain tavalla. Ajattelin, että voisin valmistaa hänelle lahjaksi puukon. Lisäksi minua kiinnosti pronssin valaminen, joten päätin kokeilla puukon helan valamista pronssista. Materiaalin sain hankittua helposti, sillä veljeni on rumpali, ja sain häneltä rikki menneen pronssisen symbaalin. Jos hela onnistuisi, tulisi puukkoon näin vielä hieman symbolista lisäarvoa, koska materiaalina käytettävä pronssi ei ollut mitä tahansa pronssia.

Valutyötä varten pajalta olisi löytynyt kirjasinmetallia (toinen nimitys kirjakemetalli).  Kirjasinmetalli on metalliseos eli lejeerinki, jossa on tinaa 4%, lyijyä 84%, ja antimonia 12%. Kirjasinmetalli sulaa alhaisessa lämpötilassa, sillä se sulaa noin  242-260°C lämpötilassa. Pronssi taas koostuu kuparista ja tinasta, ja usein rumpupeltien valmistuksessa käytetään b8- tai b20-pronssia. B8-pronssissa tilaa on 8 % ja b20-pronssissa sitä on 20 %. Pronssin sulamispiste sen sijaan on yli 900 astetta, joten minua hieman mietitytti, saisinko pronssin sulamaan ollenkaan.

Ensimmäisenä pilkoin peltiä pienemmiksi paloiksi kaarisaksilla ja kapaleikkurilla. Tämän jälkeen ryhdyin suunnittelemaan muottia. Otin 5 mm paksusta MDF-levystä palasen. Merkitsin keskipisteen ristimitan avulla, jonka jälkeen piirsin palaan harpin avulla ellipsin muodon. Tämän jälkeen hioin muotin nauhahiomakoneella. Jotta muotin saisi nostettua helpommin pois öljyhiekasta, täytyi siihen tehdä reunoihin positiiviset päästöt. Hioin vielä kevyesti muottia käsin ja pyöristin muotin alapuolen reunan kevyesti. 

Seuraavaksi täytin kehän valamiseen tarkoitetulla öljyhiekalla. Päätin kokeilla ensiksi valua niin, että muotti olisi yksipuoleinen ja metalli kaadettaisiin muottiin suoraan päältä. Hiekka piti painaa mahdollisimman tiiviiksi, jotta painauman reunat eivät murru muottia pois nostettaessa. Ensin painelin hiekan liian tiiviksi, sillä muotti ei painunut hiekkaan juuri ollenkaan. Painelu pitikin alkuun tehdä muutaman kerran, ennen kuin oikea tiiviys löytyi. Jotta muotti olisi irronnut helpommin hiekasta, ripottelin muotin päälle valkoista jauhetta, joka oli muistaakseni kärpäsruutijauhetta. Minulla ei ole tosin hajuakaan, että mistä tuo nimitys tulee, ja toisaalta en tiedä olisiko vaikka leivinjauhe tai sooda ajanut saman asian. Vaikka laitoin jauhetta pintaan, reuna ei pysynyt kasassa. Seuraavaksi kiillotin mdf-levyn kiillotustahnalla ja nyt muotti irtosi hiekasta todella hyvin.

Muotti oli nyt valmis, joten valmistelin seuraavaksi sulatusta varten työpisteen. Laitoin pronssipalat upokkaaseen ja kasasin tiilistä ahjon päälle "uunin", jotta lämpö ei karkaisi niin helposti. Tämän jälkeen ryhdyimme sulattamaan pronssia kaasuhitsausvälineillä. Minulla oli tässä aina joku kaverina, sillä välineitä ei olisi ehtinyt millään laittaa pois käsistä siinä ajassa, kun metalli oli sulassa tilassa. Olin varautunut siihen, että sulatuksessa menee todella pitkään mutta yllätyin, että metallia ei tarvinnut lämmittää kuin joitakin minuutteja, kun se oli jo sulaa. Kun metalli oli sulaa, kaadoin sen nopeasti muotin päälle. Pronssi käyttäytyi huomattavasti eri tavalla kuin kirjasinmetalli, sillä se alkoi jähmettyä jo kaataessa. Niinpä ensimmäinen yritys jäi vajaaksi, eikä muotti täyttynyt kokonaan. 

Tein jälleen samat valmistelut ja päätin kokeilla uudestaan. Lisäsin nyt varmuuden vuoksi pronssia, jotta ainetta olisi varmasti riittävästi. Nyt ainetta todella oli riittävästi mutta huomasin, että metalli käyttäytyi samalla tavalla kuin vesi ja se muodosti pintajännityksen. Pinnan olisi pitänyt olla täysin tasainen, jotta liimaus puukon kahvaan onnistuisi hyvin. Nyt pinta oli kupera, joten päätin kokeilla vielä kolmannen kerran. 

Päätin seuraavaksi kokeilla kaksipuoleista muottia. Yleensä näiden muottien kohdistaminen on hankalaa, sillä kappale täytyy painaa puoliksi kummankin kehän hiekkaan. Koska hela oli niin ohut, sain sen painettua ainoastaan toiseen muottiin. Toisen kehän pinnan ainoastaan tasoitin. Kun olin painanut muotin kuvan hiekkaan, tein vielä kaatoreiän ja ilmareiän sulalle metallille. Sen jälkeen laitoin kehät vastakkain ja kiinnitin ne toisiinsa puristimella. Sen jälkeen lämmitys ja toivomus, että nyt hela onnistuisi. Nyt hela onnistuikin ja toisesta pinnasta todella tuli tasainen. Pronssin valaminen olikin yllättävän helppoa, vaikka sulamispiste on lähes 700 astetta kirjasinmetallia korkeampi.

Seuraavaksi jatkoin helan työstämistä. Ensimmäisen porasin reiän ruodille. Olisin mielelläni porannut ainakin kaksi reikää vierekkäin, jotta viilaamista olisi jäänyt vähemmän. Pronssi oli kuitenkin niin kovaa, että poran terä luisui aina jo porattuun reikään, enkä saanut porattua kuin yhden reiän läpi asti. Ei auttanut muu kuin ottaa neulaviilasarja ja ryhtyä viilaamaan. Tässä kuluikin sitten rattoisasti ainakin puolitoista tuntia ennen kuin sain ruodin reiän viilattua sopivaksi. Olin aiemmin työstänyt messinkiä ja uushopeaa, mutta niiden kovuus ei ollut mitään verrattuna pronssin kovuuteen. Tuntui, ettei mikään viila pure pronssiin. Tosin kuparin tiheys on n. 10 % suurempi kuin raudalla, ja pronssista suurin osa on kuparia, joten ei ihme että viilaaminen oli erittäin työlästä. Yritin koko ajan säilyttää helan valetun näköisenä, joten en vielä tässä vaiheessa hionut sitä lainkaan reunoilta. Tulen myös etenemään puukon teossa siten, että pyrin työstämään kahvan osat mahdollisimman valmiiksi ennen kahvan liimausta kasaan.