Kivityöt olivat jääneet itseltäni aivan viimeisten joukkoon. Jotenkin kivi ei oikein innostanut materiaalina, varsinkin kuin kaikki olivat puhuneet, kuinka työlästä kiven työstäminen on. Nyt kun minulla oli mielenkiintoinen idea, ja toisaalta viimeinen pakko aloittaa kivitöiden teko, motivaatio oli aivan toista luokkaa kuin aiemmin. Valitsin pajan kivivarastoista sopivan kokoisen kivilaatan valaisimen jalustaksi. En tiedä mitä tämä kivilaji oli, mutta väriltään sen oli mustanharmaata. Kiinnitin kaikista suurimman kiviporanterän pylväsporakoneeseen ja ryhdyin poraamaan siihen reikää. Kivipöly on epäterveellistä, joten kaikki työstäminen tuli tapahtua veden kanssa. Vesi sitoo kivipölyn eikä se kulkeudu ilman mukana keuhkoihin. Niinpä asetin kivilaatan vesiastiaan. Poranterän halkaisija oli 39 mm ja kierroksia oli 100/min. Poratessa täytyi malttaa edetä varovasti, sillä liian kova painaminen saattaisi halkaista kiven. Kun olin saanut reiän poratuksi, siirryin sahaamaan kiveä katkaisulaikalla.
Ryhdyin työstämään kiveä koneella, jossa oli katkaisulaikka. Olkoon tämä nyt nimeltään kivisaha. Terässä ei ollut hampaita vaan se oli nimen omaan katkaisulaikka. Saha oli siitä erikoinen, että periaatteessa siinä pystyi pitämään sormea ilman että sormi vahingoittuu. Kiveen laikka sen sijaan upposi kuin veitsi voihin. Myös tässä sahassa oli vesihana, joka piti aukaista työston aluksi. Olin piirtänyt metalliharpin avulla ympyrän ääriviivat, ja pyrinkin sahausvaiheessa tekemään muotoilun hyvin pitkälle valmiiksi ennen hiontaan siirtymistä.
Jalusta oli nyt muotoiltu sahaamalla pyöreäksi. Seuraavaksi minun täytyi keksiä, millä tavalla saisin jalustan pohjaan tehtyä uran johdolle. Mietin Dremelin ja erilaisten viilojen sekä kulmahiomakoneen käyttöä. Kaikista helpoiten tämä kuitenkin onnistui samalla koneella sahaamalla. Riitti, että metallisen korokepalan otti pois terän ympäriltä. Sitten nostin jalustan pystyyn ja ajoin siihen pari vierekkäistä uraa. Tällä tavalla sain nopeasti ja siististi tehtyä uran johdolle.
Ennen hionnan aloittamista, minun piti oikaista penkkihiomakoneen kivi kivenoikaisijalla. Tämä työväline painettiin kiveä vasten ja sitä liikuteltiin sivusuunnassa edestakaisin. Kivenoikaisijassa oli pyörivä rulla, joka tasoitti pyöristyneen kiven. Kun olin saanut kiven oikaistua, ryhdyin hiomaan jalustan reunoja. Pyöristin ensin sahausjäljen, jonka jälkeen ryhdyin tekemään reunaan pyöristystä. Tämä oli hankalaa, sillä kiveä oli pakkoa pyörittää omissa käsissä, jolloin tasaisen pyöristyksen aikaansaaminen oli vaikeaa. Lopuksi hioin jalustaa päältä ja sivuilta vielä hiomanauhalla. Vettä piti käyttää koko ajan.
Kun olin saanut kiven muotoiltua ja hiottua, piti se vielä kiillottaa. Kiillotusvaihe on kiven työstössä tylsin ja työläin vaihe. Levitin kiillostusalustalle valkoista kiillotuspulveria, joka taisi olla alumiinioksidia, ja hieman vettä. Tämän jälkeen laitoin alustan pyörimään ja pidin kiveä paikoillaan sen päällä. Koska kivilaatan pinta oli ollut jo alkuvaiheessa sen verran sileä, ei kiillottamisessakaan kulunut niin kaukaa.
Vastoin ennakkoluulojani, kiven työstäminen oli yllättävän hauskaa. Tällaisissa suhteellisen yksinkertaisissa muodoissa myös muotoilu tapahtui melko nopeasti. Mitä ne toiset puhuivat, että tämä veisi tuhottomasti aikaa? Mikä tahansa on hauskaa, kunhan motivaatio on kohdallaan. Motivaatioon taas vaikuttaa aiheen mielenkiinto ja tässä tapauksessa toteutettavan projektin kekseliäisyys. Olen pitkin vuotta maininnut oppimispäiväkirjassani motivaation tärkeydestä ja alan viimeistään nyt ymmärtää niitä oppilaita, jotka eivät innostu taito- ja taideaineiden tunneilla. Itsekin välttelin kivitöiden aloittamista kahdesta syystä. Minulla ei ollut omakohtaista kokemusta työstötekniikoista aiemmin, ja toiseksi minulla ei ollut alkuun mielessä mitään hyvää toteuttavaa ideaa, joten päätin tehdä muita asioita alta pois, vaikka todennäköisesti olisin etenkin tammikuussa, kun muut olivat syventävässä harjoittelussa, voinut työstää näitä pienempiä töitä. Oppilaat koulussa koulussa saattavat aivan samoin vältellä osallistumista, jos heistä tuntuu, etteivät he osaa eikä tekniikkaa ei ole saanut ensin harjoitella riittävästi. Toisaalta, kun jonkin työn idea lähtee oppilaasta itsestään, tällöin myös motivaatio on yleensä korkeampi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti