Puukon valmistus, osa 4 - Puukon kasaus, terän lopputeroitus, kahvan muotoilu ja pintakäsittely

Terän lämpökäsittelyjen jälkeen oli puukon kasauksen vuoro. Olin jo aiemmin sovittanut helan ja ehtinyt vaihtaa helan materiaalin messingistä uushopeaksi. Lisäksi viime kerralla upottanut ruodin kahvaan, joten jäljellä oli puukon liimaaminen kokoon. Käytin liimauksessa Pertun rakentamaa "puukkoprässiä". Prässissä terä kiinnitetään kahden metallilevyn väliin ruoti ylöspäin koneruuveilla, ja prässin reunoilla on kierretangot kiristystä varten. Kiinnitin terän levyjen väliin ja laitoin nahkan palan terän suojaksi, jotta terään ei tulisi jälkiä. Tämän jälkeen asetin helan paikalleen, levitin epoksiliiman väliin ja painoin ruodin kahvaan. Levitin tikun avulla liimaa ruotiin, jotta sitä ruodin mukana myös reikään. Tässä vaiheessa ns. lyöntivaraa oli muutaman millin verran jäljellä. Viimeisenä levitin liiman kahvan päätyyn, asetin nahkanpalan väliin ja laitoin takahelan paikoilleen. Seuraavaksi osat olisi asetettu puristukseen kiristämällä kierretankojen väliin kiinnitettyä metallilevyä muttereiden avulla, mutta koska epoksiliima kuivuu pitkään ja kahvan pääty oli vino, minun oli vaikea saada takahelaa pysymään paikoillaan. Olin kahvaa liimatessa käyttänyt erillistä tukipalaa vinon puukon pään takia. Päätin käyttää jälleen samaa tukipalaa, tosin olin ehtinyt muotoilla kahvaa, joten myös tukipalaa piti muotoilla hieman vannesahalla. Nyt hela pysyi paikallaan ja sain kahvan laitettua puristukseen. Jouduin tosin käyttämään kahta erillistä puristinta, sillä tukipala oli sen verran korkea.

Otin seuraavalla kerralla puukon pois puristuksesta ja minua odotti ikävä yllätys. Terän suojaksi laittamani PUNAINEN (!) nahkanpala oli tarttunut kiinni terään, sillä epoksia oli päässyt valumaan terän juureen. Näin jälkeenpäin mietittynä terän suojaaminen ylipäänsä oli aivan turhaa, tai terän olisi voinut suojata korkeintaan maalarinteipillä. Seuraavaksi minun täytyi keksiä, millä ihmeellä saan punaisen nahkan ja liiman poistettua terästä. Kokeilin viilata liimaa pois neulaviiloilla, jonka lisäksi kokeilin myös hiomapaperia. Loppujen lopuksi kaapiminen puukon terällä oli paras työtapa ja sain lopulta kaiken nahkan ja liiman poistettua.

Jatkoin taas puukon kahvan muotoilua. En voinut enää käyttää puupuolen nauhahiomakonetta, sillä helan tai terän osuessa nauhaan saattaisi syntyä kipinöintiä. Kipinän joutuminen purunpoistoon taas on räjähtävä yhdistelmä, joten kahvan hiominen tällä oli ehdottomasti kielletty. Hioin ja muotoilin kahvaa vuoroin viilalla, raspilla ja hiomapaperilla, vuoroin metallipuolen penkkihiomakoneen hiomanauhalla. Sain mielestäni hyvän kahvan muodon aikaan, tosin sain toisilta ryhmäläisiltä palautetta, että kahva tuntui hieman paksulta. Totesin itse saman, joten päätin jatkaa taas muotoilua. Huomasin myös, että kahva oli hieman pitkä omaan käteeni, joten en ollut täysin tyytyväinen kahvan muotoon. En kuitenkaan enää tässä vaiheessa viitsinyt lyhentää kahvaa, sillä olin nähnyt paljon vaivaa sen muotoiluun. Lisäksi puukon terän pituus oli mielestäni ihan hyvä, mutta kahvan ja terän suhde tuntui olevan hieman epätasapainossa, sillä olisin halunnut, että terä ja kahva ovat yhtä pitkiä. No, kysyä sopii, miksi en sitten tehnyt niin, mutta jotenkin alkuvaiheessa minusta tuntui, että kahvan mitta on sopiva.

Kokeilin sivellä vettä kevyesti hiottuun pintaan, jolloin kahvan loimukuvio tuli hienosti esiin

Jatkoin kahvan muotoilua ja hiomista. Viimeistelin kahvan P320 hiomapaperilla. Koska kahvassani oli kolmeen eri suuntaan kulkevia puun syitä, tämä hankaloitti kahvan hiomista, sillä hiomisen tulisi tapahtua aina syysuuntaan. Kun olin saanut kahvan muotoiltua lopulta sopivaksi, ryhdyin miettimään seuraavaa työvaihetta. Olisin voinut aloittaa tupen ompelemisen, mutta minulla ei ollut sinä päivänä riittävästi aikaa. Mietin pintakäsittelyn ja terän lopputeroituksen välillä. Minulla on paha  tapa viimeistellä töitäni viimeiseen asti, joten pintakäsittely tässä vaiheessa olisi pakottanut minut päättämään, että hiottu pinta oli riittävän hyvä. Päädyin kuitenkin teroitukseen, sillä en ollut aivan lopullisesti päättänyt, millä aineella tulisin tekemään pintakäsittelyn.

Suojasin kahvan kelmulla ja ryhdyin teroittamaan terää hiomakivellä. En osaa vielä oikein hyvin teroittamista, joten tälläkin kertaa teroitus ei oikein onnistunut. Päätin tehdä teroituksen tahkolla. Koska olin ensimmäisellä kerralla jättänyt tahkon asetuksien tarkastamisen väliin, en ollut aivan varma, mihin kulmaan olin itse asiassa hionut terän. Mittasin nyt ensimmäisenä kulma terästäni ja huomasin sen olevan noin 25 astetta. Tämän jälkeen säädin hiontatuen korkeuden sopivaksi terän ja kulmamitan avulla. Kiinnitin hiontaohjaimen terän keskelle selkäpuolelta, jonka jälkeen lisäsin tahkon vesiastiaan vettä ja ryhdyin teroittamaan terää. Tein aluksi toiselle puolelle viisteen, jonka jälkeen käänsin hiontaohjaimen ylösalaisin. Huomasin, ettei terän kulma ollut ollut aivan 25 astetta, sillä terän profiili muuttui hieman.

Kun olin teroittanut terän tahkolla, siirryin jälleen teroittamaan terää hiomakivellä. Vieläkään en saanut terää kovin teräväksi. Kokeilin viiltää paperia puukolla, mutta terän viiltojälki oli repaleinen, joten terä ei selvästikään ollut riittävän terävä. Kokeilin myös vuolla puukolla, mutta sain aikaiseksi enemmän sälöjä kuin kauniita lastuja. Jokin oli siis edelleen pielessä. Varmasti puutteelliset teroitustaitoni ovat suurin syy, mutta epäilen myös terän paksuuden ja teräkulman suhteen olevan jonkin verran pielessä. Mielestäni 25 astetta on jo melko jyrkkä kulma, varsinkin kun terän selkä on noin 4 mm leveä. Olen siis tainnut valmistaa puukon sijasta taltan. En ole aivan varma, mutta luulen, että kyse on osaksi myös siitä, että terän kulma on liian jyrkkä terän paksuuteen nähden. En osannut ajatella tätä ennen kuin nyt, joten minun täytyy miettiä, teenkö teroituksen vielä kerran uudestaan. En tosin halua, että terä kaventuu liikaa. Onneksi kuitenkin kulman loiventaminen on helpompaa ja se kaventaa terää vain vähän, toisin kuin kulman kasvattaminen.

Terän teroituksessa minulle kävi taas yksi moka. Sain kyllä tasaisen viisteen aikaan molemmille puolille, mutta teroituksen aikana kahvan suojana olleen kelmun alle pääsi vettä. Vesi ei sinänsä ole haitallista, mutta koska vedessä oli mukana irronnutta kivi- ja metalliainesta, imeytyi se hyvin tehokkaasti vastahiotulle puulle. Niinpä minulla oli jälleen edessä yksi hiontakierros. Pintaan tuli tummia läikkiä, joten jouduin taas hiomaan kahvaa. Aloitin aluksi hienolla paperilla, mutta siitä ei ollut lainkaan apua. Jouduin hiomaan P60-paperilla, että sain jäljet edes vaalenemaan. Tämän jälkeen hioin kahvaa eri karkeuksilla aina P320 karkeuteen asti. Sain pinnan hiottua melko hyväksi, mutta kyllä tarkkasilmäinen katsoja niitä edelleen huomaa.

Viimein pääsin pintakäsittelemään kahvan. Päädyin käyttämään ostamaani Osmo Colorin TopOilia. Valmistajan sivujen mukaan "TopOil on kasviöljyihin ja luonnonvahoihin perustuva öljyvahaseos sisäkäyttöön. TopOil-öljyvahalla käsitelty pinta on kuivuttuaan turvallinen, miellyttävän tuntuinen ja se kestää hyvin tavanomaisia kotitalouskemikaaleja ja värjääviä aineita, kuten mehua, kolajuomia, kahvia, teetä, maitoa, olutta ja viiniä". Puhalsin kahvan pinnasta hiontapölyt pois paineilmalla, jonka jälkeen kiinnitin puukon terästään höyläpenkkiin. Tämän jälkeen levitin ainetta ohuen kerroksen kahvan pintaan paidasta leikatulla rätillä.