Lovileikkausta: Kehykset liitutaululle

Syksyllä olimme harjoitelleet erilaisia lovileikkaustekniikoita pieniin leppäpaloihin. Jokainen piirsi itselleen 5 mm x 5 mm kokoisen ruudukon, jossa oli myös viivat ruutujen nurkasta nurkkaan. Tilasimme ryhmällemme Pfeilin lovileikkausveitset (perusveitsi, nro 2) Plektra Trading Oy:ltä. Teroitimme veitsien terät vielä uudestaan, sillä opettajamme Askon mukaan uusien veitsien kulma on usein liian jyrkkä, jolloin leikkausjälki on huonompi. Onnistuin lopulta teroittamaan terän teräväksi ja ryhdyin harjoittelemaan erilaisia kuvioita leppäpalaan. Leikkauksen tekniikka oli melko yksinkertainen. Tekniikassa leikataan usein kolmioita, joista muodostetaan erilaisia kuvioita. Ensin veitsin kärki painettiin jyrkässä kulmassa puuhun, jonka jälkeen veistä painettiin alaspäin niin paljon, että terä leikkasi yhden ruudun reunan nurkasta nurkkaan. Tämän jälkeen seuraava sivu leikattiin aloittamalla samasta kulmasta kuin äsken. Lopuksi veitsi asetettiin sopivaan kulmaan ja kärkeä työnnettiin kohti nurkkaa, jolloin leikattu lovi yleensä napsahti nätisti irti. Vaikeinta oli hakea oikea leikkauskulma. Ideana oli, ettei leikkausjälkeä tarvitsisi korjailla jälkeenpäin vaan se onnistuisi kerralla. Myös puun syysuunta vaikutti siihen, kuinka hyvin puu leikkautui. Kun oikea suunta on selvillä, kannattaa itselleen vaikka merkitä nuoli siihen suuntaan, mihin suuntaan leikkaus onnistuu parhaiten.

Syksy oli muuttunut talveksi, ja talvi kevääksi. Olin aiemmin kokeillut lepän taivuttamista, sillä ajattelin, että voisin integroida lovileikkaustyön jonkun muun työn kanssa. Lepän taivuttaminen ei kuitenkaan onnistunut, joten jätin projektin myöhempään mietintään. Moni pajalla oli tehnyt erilaisia rasioita, joissa oli lovileikkauksia kannessa ja sivuissa. En kuitenkaan hirveästi innostunut tästä, koska en halua että kotonani on paljon pieniä rasioita, joihin voi laittaa kaikkea pikkusälää, jota oikeasti ei edes tarvitse. Ainakin itse tulee säästettyä paljon kaikkea sellaista (turhaa), "jota saattaa joskus tarvita". Olin jo vähitellen taipumassa rasian valmistamiseen. Mielestäni lovileikkaustyön olisi hyvä olla sellainen, joka on jatkuvasti esillä tai muuten näkyvällä paikalla kotona. Komerossa säilytettävässä rasiassa hienot lovileikkauskuviot jäävän turhaan pimentoon. Ajattelin nimittäin aiemmin talvella, että voisin valmistaa purkin sipuleille, jonka kannessa olisi lovileikkauskuvioita. Lisäksi olin myös valmistellut virvelin sorvauksesta jäänyttä pohjaa kelloksi. Mietin, että voisin leikata työn kellon pintaan. Sorvausaihion pohja oli koivua, jonka leikkaaminen oli paljon työläämpää kuin lepän. Sekä sipulipurkki että kello olivat ihan kelpo ideoita, mutta en kuitenkaan ollut ehtinyt aloittaa kumpaakaan.

Lopulta sain mielestäni hyvän idean! Tästäkin on jälleen kiittäminen Oonaa, joka raahasi vanhoja liitutauluja pajalle. Päätin valmistaa muistitaulun, jossa olisi lepästä valmistetut kehykset ja liitutaulun pala keskellä. Otin sopivan kokoiset leppälaudan pätkät ja särmäsin sen höyläämäällä. Mietin aluksi, että olisin jyrsinyt kehyksiin huulloksen liitutaululle, mutta taulu olin sen verran paksua, että kehykseen olisi jäänyt vain muutama millimetri puuta pintaan. Niinpä päätin sahata pyörösahalla laudasta 30 mm levyisen suikaleen, jonka liimaisin kehyksen reunaan. 

Seuraavaksi levitin osien väliin liimat ja laitoin osat puristukseen. Päätin tilan säästämiseksi puristaa kehyksen pitkät sivut yhdellä kerralla ja lyhyet sivut yhdellä kerralla. Laitoin osat kiskopuristimiin. Olisin käyttänyt hydraulisia puristimia mutta ne olivat varattuja tuolla hetkellä. Kun otin sivut pois puristuksista, huomasin että liimaus ei ollut onnistunut kunnolla. Osat eivät olleet puristuneet täysin kiinni toisiinsa koko matkalta, vaan niiden väliin oli jäänyt pieni rako. Aloin epäillä pyörösahaa sekä soirojen käyryyttä, mutta loppujen lopuksi kyse oli ehkä yksinkertaisesti siitä, että olin laittanut puristimet liian kaukaksi toisistaan, jotta puut olisivat puristuneet kunnolla vastakkain. 

Mietin, että olisi sahannut osat uudestaan erilleen pyörösahalla. Mietin myös erillisen peitelistan lisäämistä kehyksen reunaan, mutta opettajat kehottivat jatkamaan työskentelyä. Oikeasti tuo rako ei ollut edes paha. Hyväksyin lopulta itsekin sen, ja päätin jatkaa työskentelyä. Menin alajyrsimelle ja päätin jyrsiä kehyksen sisäreunaan koristejyrsinnän. Tämän jälkeen kiinnitin pyörösahaan kulmaohjaimen ja kohdistin sen tarkasti 45 asteen kulmaan. Päätin käyttää apuna kulmamittaa, jonka päässä oli valmiina 45 asteen kulma. Muistelin viime syksyä, jolloin jouduimme Henrin kanssa tekemään useita säätöjä ja testiajoja ennen kuin saimme kulman oikeaksi. Toivoin, että nyt selviäisin vähemmällä. Kehyksen lopulliset mitat määräytyisivät siitä, kuinka paljon jouduin sahaamaan pois harjoitellessani. Pyrin tekemään kaiken mahdollisimman huolellisesti, jotta onnistuisin kerrasta. Suoritin ensimmäiset sahaukset ja kokeilin, kuinka hyvin jiirit asettuivat. Tein koekasauksen hihnapuristimen avulla ja huomasin, että kulma ei ollut vielä oikea. Kevyt säätökopautus kulmaohjaimeen ja uudet jiirien sahaukset. Kun on kyse näin pienistä tarkkuuksista, säätäminen on todella vaikeaa. Lisäksi sen hahmottaminen, mihin suuntaan ohjainta pitää kääntää, jotta kulma puristuisi kunnolla yhteen, oli hankalaa. Kokeilin nyt uudestaan, ja tulos oli parempi. Jiirit eivät kuitenkaan vieläkään olleet aivan kohdillaan, joten päätin jättää projektin huilaamaan pääsiäisloman ajaksi.

Pääsiäisloman jälkeen esittelin kehykset opettajallemme Tuomakselle ja mietimme, voisiko kehykset liimata. Kun kokeilimme vannepuristinta hihnapuristimen sijaan, ja teimme koepuristuksen tasaisemmalla alustalla, huomasimme, että jiirit olivatkin riittävän hyvät ja tarkat, joten minun ei tarvinnut sahata niitä enää kolmaan kertaan. Levitin liiman ja puristin puut kehykseksi vannepuristimella.

Kun liima oli kuivunut, hioin kehykset tasohiomakoneella P320-karkeuteen saakka. Mietin, että voisiko työn pintakäsitellä nyt ennen lovileikkausta, jotta se ei enää ainakaan kieroutuisi. Opettajamme Asko kuitenkin suositteli, että etenisin normaalissa järjestyksessä ja jättäisin pintakäsittelyn viimeiseksi. 

Seuraavaksi alkoihin pitkästyttävin osuus. Nimittäin ruudukon piirtäminen oli todella ärsyttävä vaihe, tässä täytyi olla hyvin huolellinen ja tarkka. Suurin osa ruuduista tulisi jäämään turhiksi ja käyttämättömiksi, mutta ruudukkoa oli silti hyvä tehdä hieman isommalle alueelle. Ehkä toisaalta paremmalla suunnittelulla, myös vähempi määrä ruutuja olisi riittänyt. Nyt ajatuksissa oli tehdä ensimmäisenä jokin kiertävä kuvio. Ajattelin ihan tavallista sahalaitakuviota, joka kiertää kehyksen ympäri. Siis SAHALAITAA?!?! Koko matkalle?! Niinpä. Olisikohan jokin pienempi kuvio ollut parempi? Kehykset olivat aika isot, joten leikattavaa riittäisi, jos haluaisin kuvion kiertämään ympäri. Päätin pysyä suunnitelmassa, vaikka tiesin, että se on työläs tehtävä näin isoon työhön. Kun olin saanut ruudukon piirrettyä, teroitin lovileikkuuveitsen ja aloin leikata. Nyt leppä tuntui ihan erilaiselta kuin se pala, johon olin aiemmin harjoitellut. En tiedä oliko kyse tiheämmästä lepästä, vai oliko tuntuma vain kateissa. Veikkaan jälkimmäistä. ¨

Tässä vaiheessa tietty urakkaluonteisuus alkoi nostaa päätään ja en enää jaksanut olla niin huolellinen kuin olisi pitänyt. Jostain syystä moni leikkaus epäonnistui, sillä puu lohkesi rumasti. Todennäköisin syy lienee ollut väärä veitsen kulma leikatessa. Paikatakseni työn jälkeäni, päätin leikata samanlaisen kuvion viereen, mutta peilikuvana. Nyt kehyksiä kiersi salmiakkikuvio. Työn jälki oli nyt parempaa, mutta tämä projekti olisi ehdottomasti kannattanut tehdä ajan niin salliessa pienissä erissä, aina silloin kuin jotain piti odottaa. Vaikka 20 leikkausta kerrallaan olisi voinut olla sopiva. Nyt keskittyminen herpaantui väkisin ja työnjäljen tarkkuus kärsi. En ollut omasta mielestäni lähelläkään sitä tasoa, millaista jälkeä olin tehnyt viime syksynä harjoitellessa. Aina ei kuitenkaan voi onnistua niin hyvin kuin haluaisi, vaikka se on itselle hankala myöntääkin.

Päätin vielä kehyksen nurkkiin pienet koristelut. Ajattelin, että tekisin niihin puolta pienempiä lovileikkauskuvioita. Tämä ei ollut kovin fiksua, sillä kulmassa oli liimasauma, ja näin myös puun syysuunta vaihtui. Yritin tehdä liian paljon pieniä kuvioita vierekkäin, jolloin kuvio meni ihan mössöksi. Totesin, ettei tämä onnistuisi ollenkaan, joten hain koristeveistotalttasarjasta pienen kourutaltan, jolla muotoilin kulman kuviot uudestaan. Käytännössä minä vain talttasin leikatut kuviot pois. Lisäksi kourutaltta jätti nimensä mukaissesti kourun kuvioiden pohjaan. Toistin saman vielä kolme kertaa ja nyt jokaisessa nurkassa oli pieni yksityiskohta lisää.

Hankasin vielä pyyhekumilla jäljellä olevan ruudukon pois. Ruudukkoa piirtäessä kynää kannatti painaa todella kevyesti, ettei vain kärki painaisi puuhun kuvioita. Puhdistin kumihiput pois paineilmalla, jonka jälkeen käsittelin kehyksen kahteen otteeseen - milläs muulla kuin Tru-Oililla.

Seuraavaksi ryhdyin tutkailemaan Oonan tuomia liitutauluja. Olin valmistautumassa siihen, että minun pitäisi vaihtaa pyörösahaan vanha huonompi terä ja leikata levy pyörösahalla. Huomasin, että rakenne oli lastulevyä, jonka päällä oli ohut metallikerros. Tätä ei siis uskaltaisikaan kipinöiden takia sahata pyörösahalla, joten jotain muuta täytyi keksiä. Päätin kokeilla taulun pilkkomista kaarisaksilla. Tämä onnistuikin todella hyvin, ainoastaan taulun reunassa ollut lastulevy murtui hieman. Mitoitin liitutaulusta sopivan palan ja katkoin sen määrämittaansa kaarisaksilla. Jotta reuna ei murentuisi lisää, teippasin liitutaulun reunat pakkausteipillä. Sinänsä tämä saattoi olla turha työvaihe, mutta enpähän ainakaan murustellut minne sattuu.

Alkuun en aikonut laittaa kehyksiin taustalevyä, vaan mietin, että kiilaan tai kiinnitän taulun kehyksiin nauloilla tai ruuveilla. Lopulta päätin kuitenkin käyttää kolmen millin kovalevyä ja sahasin siitä sopivan kokoisen palan pyörösahalla. Tein Dremelillä vielä reiät nauloille, jottei kovalevy missään vaiheessa pääse lohkeamaan. Lopuksi kohdistin kovalevyn ja naputtelin sen kiinni kehyksen taustaan naulojen avulla.

Pintakäsittely kyllä jonkin verran peitti epätasaisista leikkausjälkeä, mutta en siltikään ollut ihan 100 % tyytyväinen omaan työskentelyyni. Idea oli kyllä onnistunut ja se tulisi kotonakin olemaan jatkuvassa käytössä. Ainoastaan se, millä tavoin taulu kiinnitetään seinälle, jäi keksimättä. Siinäpä on taas yksi pikkuprojekti itselleni kesälle.

Kärpässienivalaisin, osa 2 - Valaisimen jalan lieriösorvaus

Heti kun olin saanut kuvunpuhalluksen tehtyä, ryhdyin sorvaamaan lampun jalkaa vaahterasta. Syksyllä tuomistani vaahteroista ainoastaan yksi kappale ei ollut haljennut kuivuessaan. Päätin kuitenkin kokeilla, jos saisin sorvattua sen niin, ettei se halkeaisi. Laitoin kappaleen kiinni sorviin ja ryhdyin hommiin. Olin vasta vähän aikaa sitten lieriösorvannut lehtikuusta lihanuijan vartta varten, joten tämä sorvaus sujui hyvin rutiinilla.

Vaahtera on oli todella hyvää puuta sorvattavaksi, ja jo pelkillä taltoilla pinta tuli todella sileäksi. Suurin kiviporanterä oli 39 milliä halkaisijaltaan, joten minun täytyi huomioida tämä mitta lampunjalkaa sorvatessa. Muuten en käyttänyt tarkkoja mittoja, keskityin vain tekemään jalasta sienen jalan näköisen.

Kun olin saanut jalan sorvattua, sahasin ylimääräisen osan pois ja ryhdyin poraamaan reikää lampulle. Mittasin aluksi, että sopiva reikä lampulle olisi ollut 21 mm. Tarkistuksen jälkeen huomasin, että olin lukenut työntömittaa huonosti, ja reiän tulikin olla 26 mm. Tämä tarkoitti sitä, että minun piti vaihtaa pylväsporakonetta ja mennä metallipuolelle poraamaan reikä loppuun. Suojasin jalan pinnan maalarinteipillä ja kiinnitin sen suuntaisruuvipuristimeen suojapalojen kanssa. Tämän jälkeen porasin reiän läpi 26 mm terällä. Aloitin nyt toisesta päädystä, jotta reiän keskittäminen olisi ollut helpompaa. Aivan keskelle reikä ei sattunut, mutta pääasia oli, ettei jalka haljennut missään vaiheessa työstön aikana. Porauksen jälkeen viilasin vielä pyöröviilalla lampun johdolle johtouran jalan pohjaan.

En ollut vielä kahden vuoden aikana käyttänyt värillistä vahaa pintakäsittelyaineena, joten oli korkea aika kokeilla sitäkin. Otin Osmo Colorin läpikuultavaa puuvahaa, jonka sävy oli kuusi (sävyn nro 3111). Purkissa sanottiin, että levitä ohut kerros. Olin pääasiassa käyttänyt öljyjä, öljyvahoja ja maaleja, joten mietin mikähän mahtoi olla riittävän ohut kerros. Levitin vahan vaahteran pintaan superlonin palalla. Minusta tuntui, ettei vaha tarttunut yhtään kappaleen pintaan, joten päätin levittää vahaa hieman runsaammin. Kuten arvata saattaa, ei olisi kannattanut. Lopputuloksena oli laikukas pinta, joten vahan kuivuttua hioin pintaa uudestaan ja levitin uuden vahakerroksen pintaan. Tällä kertaa maltoin levittää vahaa hieman maltillisemmin, joten lopputuloskin oli huomattavasti parempi. Olisin toki voinut käsitellä jalan vielä useita kertoja, mutta aika alkoi loppua kesken ja valaisin täytyi saada kasaan. Sinänsä pintakäsittelyssähän ei kestä kauan, mutta vahan kuivumisaika oli aina vuorokausi, joten en voinut enää odottaa. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen työhön jo kahdenkin pintakäsittelykerroksen jälkeen.

Kärpässienivalaisin, osa 1 - Kuvun puhallus akryylista

Viimeinen viikko pajalla ennen näyttelyä, ja tehtävää on vielä vaikka kuinka. Vaikka olen suurin piirtein asunut pajalla kaiken sen ajan, minkä olen pystynyt, olen silti niiden viimeisten joukossa, jotka vielä pajalla ahertavat. Tämä viikko on sellainen, että pystyn täysin keskittymään pajatyöskentelyyn, joten olen varautunut siihen, että hommia paiskitaan aamusta iltaan.

Tämän viimeisen viikon alussa minulla oli tekemättä muovityö, kaksi kivityötä, ja lovileikkaustyö. Lisäksi taivutustyö oli kesken ja sähkötyö oli todella pahasti kesken. Olin edellisenä viikonloppuna kotona käydessä löytänyt jonkun hyllyn perältä lampun kannan, jonka varjostin oli joskus rikkoutunut. Kuin kohtalon oikusta onnistuin viikonloppuna muuttolaatikoita purkaessa tiputtamaan plafondivalaisimen lasisen varjostimen lattialle. Muutamien kirosanojen jälkeen laskin yksi plus yksi. Tässähän olisi hyvä aihe muovityöksi: uusi varjostin. Otin myös varalta lampunkannan matkaan, jos tekisin valaisimesta lukulampun.

Lopullisesti lamppu pääni päällä syttyi, kun  näin punaisen akryylilevyn. Äitienpäivä lähestyi, joten jokin itse tehty lahja olisi mukava antaa avovaimolle. Siinä hetkessä minulla oli valmis suunnitelma: Kärpässienivalaisin! Tekisin lampun varjostimen punaisesta akryylista kuvunpuhallustekniikalla. Lampun jalaksi ottaisin aiemmin syksyllä tuomaani vaahteraa ja lampun jalustan tekisin kivestä. Näin saisin pari jäljellä olevaa työtä yhdistettyä yhdeksi kokonaisuudeksi. Olen aiemmin kirjoittanut motivaation ja hyvän suunnitelman tärkeydestä. Suunnitelman ei kuitenkaan ainakaan itselleni tarvitse olla millimetrin tarkasti mitoitettu, jos minulla on toteutettava idea muuten kirkkaana mielessä. Olin tuskaillut edellisviikonloppuna tulevaa viikkoa ja sitä, kuinka ihmeessä ehtisin tekemään kaiken. Nyt kaikki tuntui täysin selkeältä ja tiesin heti mitä minun täytyisi tehdä. Niinpä ryhdyin heti työstämään kupua akryylista.

Tutkailin ennen levyn sahaamista kuvunpuhalluslaitetta. Laitteeseen oli olemassa kolme eri kokoista kehää. Ajattelin käyttää pienintä kehää, jonka halkaisija oli 150 mm. Käytettävissä olevat akryylilevyt olivat kooltaan 360 x 360 mm. Ohjeen mukaan akryylilevyn piti tulla noin parin sentin verran kehän yli joka puolelta. Laskin että olisin tarvinnut vähintään 200 x 200 kokoisen palan, jolloin yhdestä levystä ei olisi saanut kuin yhden. Jos sahaisin levyn tarkasti neljään osaan, saisin siitä neljä 180 x 180 mm kokoista palasta. Päätin kyseenalaistaa ohjeen ja kokeilla kuvunpuhallusta hieman pienemmällä palalla. Saattaisi olla, että kupu repeytyisi, koska venyvää materiaalia oli nyt vähemmän. Tätä oli kuitenkin kokeiltava, sillä onnistuessaan myös muut voisivat jatkossa käyttää ohjearvoa pienempiä levyjä, jolloin myös materiaalia säästysi.

Otin kolme milliä paksun 360 x 360 mm kokoisen akryylilevyn, mitoitin levyn neljään yhtä suureen osaan ja sahasin vannesahalla yhden neliön muotoisen palan irti. Tämän jälkeen laitoin levyn uuniin 175 asteeseen 15 minuutiksi. Sain Kaurilta vinkin, että levyä kannatti käydä välillä kääntelemässä, jotta levy varmasti lämpiäisi tasaisesti. Pyysin hänet vielä konsulttiavuksi, koska en ollut käyttänyt laitteistoa aiemmin, ja demosta oli jo aikaa.

Laite on toiminnaltaan melko yksinkertainen. Siinä kehä, joka kiristetään alustaa vasten neljällä lukitussalvalla. Tämä kehä painaa levyn tiukasti alustaa vasten. Kehän oikea korkeus täytyy säätää levyn paksuuden mukaan sopivaksi näiden salvoissa olevien ruuvien avulla. Alustassa on reikiä, josta paineilma virtaa ja levyn alle, jolloin kuvunpuhallus tapahtuu. Valmistelin työpisteen ja kun levy oli ollut riittävän pitkään uunissa, ryhdyin puhaltamaan kupua. Tässä ei ollut kuin noin kymmenen sekuntia aikaa, sillä levy alkoi jäähtyä nopeasti. Aikaa tarkkaan asetteluun ei ollut. Koska käytin nyt ohjearvoja pienempää levyä, levyn piti osua mielellään kerralla oikeaan kohtaan niin, että kehän reuna painoi sen joka kohdalta tiiviisti alustaa vasten. Otin levyn uunista ja laitoin sen nopeasti alustan päälle. Kiristimme Kaurin kanssa salvat, jonka jälkeen painoin napista, jolloin paineilmaa virtasi kuvun alle. Puhaltaessa kuului erikoinen vihellysääni, ja tähän pajaporukalla oli useampiakin teorioita. Arvelimme, että ilmaa pääsi karkuun jostain kohti. Kuvun puhallus kuitenkin onnistui heti ensiyrityksellä, joten olipa ääni mikä tahansa, ei se haitannut työskentelyä. Myöskään pienempi levy ei tuottanut mitään ongelmia. Olipas mukavaa, kun edes jokin työ onnistui heti ensimmäisellä kerralla.

Kun levy oli jäähtynyt, sahasin ylimääräiset reunat pois vannesahalla. Sahausjäljen viimeistelin nauhahiomakoneella. Koska levy oli läpinäkyvä, kokeilin pieneen hukkapalaan hiekkapuhallusta, jolla sain samennettua pintaa. Näin valo ei ottanut niin paljoa silmiin ja toisaalta valo värjäsi nyt koko kuvun.

Puukon tekoa, vol. 3

Ensimmäistä puukkoa tehdessä olin karkaissut terän lämmittämällä sen karpalonpunaiseksi ahjossa, mutta nyt päätin kokeilla kaasuliekillä karkaisua. Suojasin ruodin märällä paperilla ja kiinnitin lukkopihdit ruotiin. Oona oli apunani kuumentamassa terää. En tiedä olisiko virtausta pitänyt olla enemmän, sillä minusta että terän kuumentamisessa kului melko pitkä aika. Toisaalta terä ei tällä tavalla palanut niin helposti. Kun terä hehkui karpalonpunaisena, kastoin sen terä edellä jäteöljyyn. Jäähtymisen jälkeen kokeilin terää vielä viilalla, ja ääni oli lasimainen, joten karkaisu vaikutti onnistuneelta. Kun terä oli jäähtynyt, kiillotin sitä kevyesti hiomalla hienolla hiomapaperilla ja teräsvillalla. Tämän jälkeen kiinnitin terän ruuvipenkkiin ja suoritin päästön. Lämmitin terää kevyesti kärkiliekillä noin 20 cm päästä. Terä oli valmis, kun valoa vasten katsottuna väri oli oljenkeltainen. Tässä kannattaa aina odottaa hetki, sillä lämmön tasaantumisessa kestää hetki, joten väri näkyy aina vähän viiveellä.

Nyt terä oli valmis liimausta varten. Leikkasin ruskeasta nahkasta palat osien väliin. Tällä kertaa en käyttänyt prässiä vaan liimasin kahvan ruuvipenkissä. Terän suojasin kyllä nahkalla, mutta vahingosta viisastuneena käytin ruskeaa nahkaa punaisen nahkan sijaan. Asettelin osat päällekäin ja levitin kirkkaan epoksiliiman niiden väliin. Olin jättänyt kahvaan pienen lyöntivaran. Löin kuitenkin puunuijalla hieman liian kovaa, ja huokoinen kahva halkesi hieman päädystä. Onneksi kahvassa oli pituutta sen verran, että haljenneen kohdan saa hiottua pois. Laitoin vielä kahvan liimaukseen puristimen avulla. Kun yritin asetella puristinta, jostain kuului narskuva ääni. Tajusin, että puristimen leuka oli osunut terään, joten jäin odottamaan pahinta siihen asti, kunnes saisin puukon pois liimauksesta.

Puristimen leuka oli tosiaan osunut terään ja se oli rikkonut terää hieman yhdestä kohti. En kuitenkaan halunnut enää tahkota terää uudelleen, koska mielestäni se oli onnistunut niin hyvin. Jälki oli kuitenkin sen verran pieni, ettei se haittaa käyttöä. Luultavasti tuon saa myös pois hiomakivelläkin. Toki olisin toivonut, että kaikki olisi sujunut kuin elokuvissa, mutta pitihän tässäkin jokin opettava takaisku tulla.

Suojasin terän maalarinteipillä, jonka jälkeen ryhdyin hiomaan kahvaa nauhahiomakoneella. Tavoitteeni oli saada hionta onnistumaan niin, ettei nauha juurikaan osu valettuun pronssihelaan. Hionta onnistui melko hyvin, vaikka myös helaan tuli nauhakoneen jälkiä. Jatkoin vielä kahvan muotoilua käsin hiomalla ja viilaamalla. Kun olin saanut hionnan valmiiksi, suojasin osan kahvaa ja päätin vielä kiillottaa sarviosan kiillotuskoneella. Tämä oli hyvä idea, sillä sarvi kiillottui todella nätin näköiseksi.

Viimeisenä vuorossa oli vielä pintakäsittely. Käytin jälleen Tru-Oililla ja olin työnjälkeen erittäin tyytyväinen. Pahkan loimukuviot tulevat upeasti esille, jonka lisäksi kahvaan jää lakkamainen kiilto. Myös muut pajalla ovat innostuneet Tru-Oilista, ja olenkin lainannut ainetta jo useampaan projektiin. Käsittelin kahvan yhteensä neljä kertaa. Siinäpä se nyt oli, syntymäpäivälahjapuukko, minkä kehtaa kyllä antaa. Olin mielestäni onnistunut materiaalien valinnassa ja siinä, että puukko oli suhteiltaan tasapainoinen: terä ja kahva olivat lähelle samanmittaisia. Kahva tuntui myös hyvin käteensopivalta.