Lovileikkausta: Kehykset liitutaululle

Syksyllä olimme harjoitelleet erilaisia lovileikkaustekniikoita pieniin leppäpaloihin. Jokainen piirsi itselleen 5 mm x 5 mm kokoisen ruudukon, jossa oli myös viivat ruutujen nurkasta nurkkaan. Tilasimme ryhmällemme Pfeilin lovileikkausveitset (perusveitsi, nro 2) Plektra Trading Oy:ltä. Teroitimme veitsien terät vielä uudestaan, sillä opettajamme Askon mukaan uusien veitsien kulma on usein liian jyrkkä, jolloin leikkausjälki on huonompi. Onnistuin lopulta teroittamaan terän teräväksi ja ryhdyin harjoittelemaan erilaisia kuvioita leppäpalaan. Leikkauksen tekniikka oli melko yksinkertainen. Tekniikassa leikataan usein kolmioita, joista muodostetaan erilaisia kuvioita. Ensin veitsin kärki painettiin jyrkässä kulmassa puuhun, jonka jälkeen veistä painettiin alaspäin niin paljon, että terä leikkasi yhden ruudun reunan nurkasta nurkkaan. Tämän jälkeen seuraava sivu leikattiin aloittamalla samasta kulmasta kuin äsken. Lopuksi veitsi asetettiin sopivaan kulmaan ja kärkeä työnnettiin kohti nurkkaa, jolloin leikattu lovi yleensä napsahti nätisti irti. Vaikeinta oli hakea oikea leikkauskulma. Ideana oli, ettei leikkausjälkeä tarvitsisi korjailla jälkeenpäin vaan se onnistuisi kerralla. Myös puun syysuunta vaikutti siihen, kuinka hyvin puu leikkautui. Kun oikea suunta on selvillä, kannattaa itselleen vaikka merkitä nuoli siihen suuntaan, mihin suuntaan leikkaus onnistuu parhaiten.

Syksy oli muuttunut talveksi, ja talvi kevääksi. Olin aiemmin kokeillut lepän taivuttamista, sillä ajattelin, että voisin integroida lovileikkaustyön jonkun muun työn kanssa. Lepän taivuttaminen ei kuitenkaan onnistunut, joten jätin projektin myöhempään mietintään. Moni pajalla oli tehnyt erilaisia rasioita, joissa oli lovileikkauksia kannessa ja sivuissa. En kuitenkaan hirveästi innostunut tästä, koska en halua että kotonani on paljon pieniä rasioita, joihin voi laittaa kaikkea pikkusälää, jota oikeasti ei edes tarvitse. Ainakin itse tulee säästettyä paljon kaikkea sellaista (turhaa), "jota saattaa joskus tarvita". Olin jo vähitellen taipumassa rasian valmistamiseen. Mielestäni lovileikkaustyön olisi hyvä olla sellainen, joka on jatkuvasti esillä tai muuten näkyvällä paikalla kotona. Komerossa säilytettävässä rasiassa hienot lovileikkauskuviot jäävän turhaan pimentoon. Ajattelin nimittäin aiemmin talvella, että voisin valmistaa purkin sipuleille, jonka kannessa olisi lovileikkauskuvioita. Lisäksi olin myös valmistellut virvelin sorvauksesta jäänyttä pohjaa kelloksi. Mietin, että voisin leikata työn kellon pintaan. Sorvausaihion pohja oli koivua, jonka leikkaaminen oli paljon työläämpää kuin lepän. Sekä sipulipurkki että kello olivat ihan kelpo ideoita, mutta en kuitenkaan ollut ehtinyt aloittaa kumpaakaan.

Lopulta sain mielestäni hyvän idean! Tästäkin on jälleen kiittäminen Oonaa, joka raahasi vanhoja liitutauluja pajalle. Päätin valmistaa muistitaulun, jossa olisi lepästä valmistetut kehykset ja liitutaulun pala keskellä. Otin sopivan kokoiset leppälaudan pätkät ja särmäsin sen höyläämäällä. Mietin aluksi, että olisin jyrsinyt kehyksiin huulloksen liitutaululle, mutta taulu olin sen verran paksua, että kehykseen olisi jäänyt vain muutama millimetri puuta pintaan. Niinpä päätin sahata pyörösahalla laudasta 30 mm levyisen suikaleen, jonka liimaisin kehyksen reunaan. 

Seuraavaksi levitin osien väliin liimat ja laitoin osat puristukseen. Päätin tilan säästämiseksi puristaa kehyksen pitkät sivut yhdellä kerralla ja lyhyet sivut yhdellä kerralla. Laitoin osat kiskopuristimiin. Olisin käyttänyt hydraulisia puristimia mutta ne olivat varattuja tuolla hetkellä. Kun otin sivut pois puristuksista, huomasin että liimaus ei ollut onnistunut kunnolla. Osat eivät olleet puristuneet täysin kiinni toisiinsa koko matkalta, vaan niiden väliin oli jäänyt pieni rako. Aloin epäillä pyörösahaa sekä soirojen käyryyttä, mutta loppujen lopuksi kyse oli ehkä yksinkertaisesti siitä, että olin laittanut puristimet liian kaukaksi toisistaan, jotta puut olisivat puristuneet kunnolla vastakkain. 

Mietin, että olisi sahannut osat uudestaan erilleen pyörösahalla. Mietin myös erillisen peitelistan lisäämistä kehyksen reunaan, mutta opettajat kehottivat jatkamaan työskentelyä. Oikeasti tuo rako ei ollut edes paha. Hyväksyin lopulta itsekin sen, ja päätin jatkaa työskentelyä. Menin alajyrsimelle ja päätin jyrsiä kehyksen sisäreunaan koristejyrsinnän. Tämän jälkeen kiinnitin pyörösahaan kulmaohjaimen ja kohdistin sen tarkasti 45 asteen kulmaan. Päätin käyttää apuna kulmamittaa, jonka päässä oli valmiina 45 asteen kulma. Muistelin viime syksyä, jolloin jouduimme Henrin kanssa tekemään useita säätöjä ja testiajoja ennen kuin saimme kulman oikeaksi. Toivoin, että nyt selviäisin vähemmällä. Kehyksen lopulliset mitat määräytyisivät siitä, kuinka paljon jouduin sahaamaan pois harjoitellessani. Pyrin tekemään kaiken mahdollisimman huolellisesti, jotta onnistuisin kerrasta. Suoritin ensimmäiset sahaukset ja kokeilin, kuinka hyvin jiirit asettuivat. Tein koekasauksen hihnapuristimen avulla ja huomasin, että kulma ei ollut vielä oikea. Kevyt säätökopautus kulmaohjaimeen ja uudet jiirien sahaukset. Kun on kyse näin pienistä tarkkuuksista, säätäminen on todella vaikeaa. Lisäksi sen hahmottaminen, mihin suuntaan ohjainta pitää kääntää, jotta kulma puristuisi kunnolla yhteen, oli hankalaa. Kokeilin nyt uudestaan, ja tulos oli parempi. Jiirit eivät kuitenkaan vieläkään olleet aivan kohdillaan, joten päätin jättää projektin huilaamaan pääsiäisloman ajaksi.

Pääsiäisloman jälkeen esittelin kehykset opettajallemme Tuomakselle ja mietimme, voisiko kehykset liimata. Kun kokeilimme vannepuristinta hihnapuristimen sijaan, ja teimme koepuristuksen tasaisemmalla alustalla, huomasimme, että jiirit olivatkin riittävän hyvät ja tarkat, joten minun ei tarvinnut sahata niitä enää kolmaan kertaan. Levitin liiman ja puristin puut kehykseksi vannepuristimella.

Kun liima oli kuivunut, hioin kehykset tasohiomakoneella P320-karkeuteen saakka. Mietin, että voisiko työn pintakäsitellä nyt ennen lovileikkausta, jotta se ei enää ainakaan kieroutuisi. Opettajamme Asko kuitenkin suositteli, että etenisin normaalissa järjestyksessä ja jättäisin pintakäsittelyn viimeiseksi. 

Seuraavaksi alkoihin pitkästyttävin osuus. Nimittäin ruudukon piirtäminen oli todella ärsyttävä vaihe, tässä täytyi olla hyvin huolellinen ja tarkka. Suurin osa ruuduista tulisi jäämään turhiksi ja käyttämättömiksi, mutta ruudukkoa oli silti hyvä tehdä hieman isommalle alueelle. Ehkä toisaalta paremmalla suunnittelulla, myös vähempi määrä ruutuja olisi riittänyt. Nyt ajatuksissa oli tehdä ensimmäisenä jokin kiertävä kuvio. Ajattelin ihan tavallista sahalaitakuviota, joka kiertää kehyksen ympäri. Siis SAHALAITAA?!?! Koko matkalle?! Niinpä. Olisikohan jokin pienempi kuvio ollut parempi? Kehykset olivat aika isot, joten leikattavaa riittäisi, jos haluaisin kuvion kiertämään ympäri. Päätin pysyä suunnitelmassa, vaikka tiesin, että se on työläs tehtävä näin isoon työhön. Kun olin saanut ruudukon piirrettyä, teroitin lovileikkuuveitsen ja aloin leikata. Nyt leppä tuntui ihan erilaiselta kuin se pala, johon olin aiemmin harjoitellut. En tiedä oliko kyse tiheämmästä lepästä, vai oliko tuntuma vain kateissa. Veikkaan jälkimmäistä. ¨

Tässä vaiheessa tietty urakkaluonteisuus alkoi nostaa päätään ja en enää jaksanut olla niin huolellinen kuin olisi pitänyt. Jostain syystä moni leikkaus epäonnistui, sillä puu lohkesi rumasti. Todennäköisin syy lienee ollut väärä veitsen kulma leikatessa. Paikatakseni työn jälkeäni, päätin leikata samanlaisen kuvion viereen, mutta peilikuvana. Nyt kehyksiä kiersi salmiakkikuvio. Työn jälki oli nyt parempaa, mutta tämä projekti olisi ehdottomasti kannattanut tehdä ajan niin salliessa pienissä erissä, aina silloin kuin jotain piti odottaa. Vaikka 20 leikkausta kerrallaan olisi voinut olla sopiva. Nyt keskittyminen herpaantui väkisin ja työnjäljen tarkkuus kärsi. En ollut omasta mielestäni lähelläkään sitä tasoa, millaista jälkeä olin tehnyt viime syksynä harjoitellessa. Aina ei kuitenkaan voi onnistua niin hyvin kuin haluaisi, vaikka se on itselle hankala myöntääkin.

Päätin vielä kehyksen nurkkiin pienet koristelut. Ajattelin, että tekisin niihin puolta pienempiä lovileikkauskuvioita. Tämä ei ollut kovin fiksua, sillä kulmassa oli liimasauma, ja näin myös puun syysuunta vaihtui. Yritin tehdä liian paljon pieniä kuvioita vierekkäin, jolloin kuvio meni ihan mössöksi. Totesin, ettei tämä onnistuisi ollenkaan, joten hain koristeveistotalttasarjasta pienen kourutaltan, jolla muotoilin kulman kuviot uudestaan. Käytännössä minä vain talttasin leikatut kuviot pois. Lisäksi kourutaltta jätti nimensä mukaissesti kourun kuvioiden pohjaan. Toistin saman vielä kolme kertaa ja nyt jokaisessa nurkassa oli pieni yksityiskohta lisää.

Hankasin vielä pyyhekumilla jäljellä olevan ruudukon pois. Ruudukkoa piirtäessä kynää kannatti painaa todella kevyesti, ettei vain kärki painaisi puuhun kuvioita. Puhdistin kumihiput pois paineilmalla, jonka jälkeen käsittelin kehyksen kahteen otteeseen - milläs muulla kuin Tru-Oililla.

Seuraavaksi ryhdyin tutkailemaan Oonan tuomia liitutauluja. Olin valmistautumassa siihen, että minun pitäisi vaihtaa pyörösahaan vanha huonompi terä ja leikata levy pyörösahalla. Huomasin, että rakenne oli lastulevyä, jonka päällä oli ohut metallikerros. Tätä ei siis uskaltaisikaan kipinöiden takia sahata pyörösahalla, joten jotain muuta täytyi keksiä. Päätin kokeilla taulun pilkkomista kaarisaksilla. Tämä onnistuikin todella hyvin, ainoastaan taulun reunassa ollut lastulevy murtui hieman. Mitoitin liitutaulusta sopivan palan ja katkoin sen määrämittaansa kaarisaksilla. Jotta reuna ei murentuisi lisää, teippasin liitutaulun reunat pakkausteipillä. Sinänsä tämä saattoi olla turha työvaihe, mutta enpähän ainakaan murustellut minne sattuu.

Alkuun en aikonut laittaa kehyksiin taustalevyä, vaan mietin, että kiilaan tai kiinnitän taulun kehyksiin nauloilla tai ruuveilla. Lopulta päätin kuitenkin käyttää kolmen millin kovalevyä ja sahasin siitä sopivan kokoisen palan pyörösahalla. Tein Dremelillä vielä reiät nauloille, jottei kovalevy missään vaiheessa pääse lohkeamaan. Lopuksi kohdistin kovalevyn ja naputtelin sen kiinni kehyksen taustaan naulojen avulla.

Pintakäsittely kyllä jonkin verran peitti epätasaisista leikkausjälkeä, mutta en siltikään ollut ihan 100 % tyytyväinen omaan työskentelyyni. Idea oli kyllä onnistunut ja se tulisi kotonakin olemaan jatkuvassa käytössä. Ainoastaan se, millä tavoin taulu kiinnitetään seinälle, jäi keksimättä. Siinäpä on taas yksi pikkuprojekti itselleni kesälle.

Puun taivutusta, osa 1 - Taivutusmuotin valmistus ja lepän taivuttaminen

Joskus uudet ideat syntyvät erehdyksestä, ja niin kävi minulle tänään. Olin epätoivoisesti yrittänyt keksiä taivutustyöhön aihetta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Aika moni pajalla on tänäkin vuonna päätynyt jonkinlaisen rasian tekoon. Rasian tekeminen on kyllä varmasti ihan hyvä idea, mutta toisaalta vihaan pieniä purkkeja ja purnukoita, joihin voi laittaa kaikenlaista pientä "tilpehööriä". En kuitenkaan keksinyt oikein muutakaan, joten päätin jatkaa perinnettä ja tehdä jonkinlaisen rasian. Ajattelin, että taivutettuun rasiaan olisi mukava tehdä jotain yksityiskohtia, joten suunnittelin tekeväni lovileikkaustyön tähän rasiaan. Ehkä myös kivityön voisi yhdistää tähän esimerkiksi rasian kannen nupiksi.

Itse erehdys tapahtui siinä, että olin onnistunut sekoittamaan mielessäni lovileikkaustyön ja puuntaivutustyön materiaalit keskenään. Niinpä menin esittelemään opettajallemme Keimolle ideaa taivutetusta lepästä valmistetusta rasiasta. Keskustelun jälkeen minulle selvisi, että taivutustyötä varten oli varattu koivua ja lovileikkaustyötä varten leppää. Leppä ei välttämättä sovellu kovin hyvin taivutukseen, sillä puuaines on niin pehmeää. Keimo kuitenkin kehotti kokeilemaan, kuinka leppä taipuu, ja minähän tietysti otin haasteen vastaan. Eihän sitä tiedä vaikka taivutus onnistuisikin.

Ensimmäisenä ryhdyin työstämään muottia. Päätin tehdä pyöreän muotoisen rasian, jonka korkeus olisi noin 170 mm ja halkaisija 220 mm. Katkaisin ensin muottipuuksi varatusta kuusesta katkaisusahalla sopivan aihion, jonka jälkeen särmäsin aihioin höyläämällä sitä oiko- ja tasohöylällä. Olin jotenkin tänä päivänä koko ajan vähän pihalla siitä, miten minun olisi kannattanut toimia. Niinpä ennen kuin tajusinkaan, olin jo ehtinyt katkaista aihion pyörösahalla kuuteen yhtä suureen osaan. Vasta tässä vaiheessa tajusin, että aihio olisi kannattanut ensin katkaista kahteen osaan ja liimata ne levyksi. Tämän aihion olisi puolestaan voinut sitten pilkkoa kolmeen osaan.

Jouduin tämän ajatteluvirheen takia nyt liimaamaan kolme 220 mm pitkää palaa päällekäin. Näitä paloja tulisi siis kaksi. Liiman kuivuttua voisin sitten yrittää liimata nämä palat toisiinsa. Tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä palojen kohdistaminen liimatessa oli vaikeaa, eikä pintoja saanut niin tasaiseksi, että seuraava liimaus olisi onnistunut suoraan. Niinpä jouduin "puljaamaan" puiden kanssa hetken ja lopulta sain höylättyä ne siten, että liimaus olisi mahdollista. Kylläpä suorastaan hävetti! Näköjään sitä voi tehdä näinkin alottelijamaisia virheitä vielä opintojen tässä vaiheessa. Noh, toisaalta hyvä puoli on se, että vastaava virhe tuskin tulee toistumaan kovin helposti.

Kun liima oli kuivunut ja olin saanut höylättyä aihion pinnat tasaiseksi, piirsin harpilla niin suuren ympyrän kuin mahdollista. Tämän jälkeen merkitsin ja porasin paikat puristimille suurimmalla oksaporanterällä, jonka löysin. Reikien porauksen jälkeen sahasin vannesahalla mahdollisimman tarkasti viivaa pitkin aihion pyöreäksi. Lopuksi hioin vielä sahausjälkeä tasaisemmaksi nauhahiomakoneella. Aloittelijamaisten virheiden jälkeen sain onneksi muotista vielä käyttökelpoisen ja pääsin seuraavaksi työstämään leppää.

Valitsin varastosta yhden oksattoman leppälaudan, höyläsin ja halkaisin lepän kahtia. Tämä olisi siis vasta ensimmäinen testi, joten sahaamani 40 mm leveät kappaleet sopisivat hyvin taivutukseen. Pohdimme Keimon kanssa, että lepän tulisi olla vähintään 8 mm paksua, jotta myös lovileikkaus onnistuisi. Toisaalta 8 mm paksu massiivipuu on melko paksua taivutettavaksi, oli puulaji mikä tahansa.

Työstämisen jälkeen laitoin leppäsoirot höyrytystankkiin. Vanhan säännön mukaan höyrytysaika on tunti/tuuma, joten näille kappaleille olisi riittänyt 20 minuutin höyrytys. Puut olivat kuitenkin useita päiviä tankissa,ennen kuin kokeilin taivuttamista. Aloitin taivuttamisen kiinnittämällä lepän muottia vasten puristimilla. Leppä halkesi kuitenkin jo heti taivutuksen alussa, joten pieleen meni! Laitoin kuitenkin myös loput puristimet paikoilleen, sillä halusin nähdä, pysyykö puu muodossaan kuivuttuaan.

Mikä meni pieleen? Ryhdyin taivutuksen jälkeen muistelemaan, että tenttimateriaalissamme taisi olla jokin kaava taivutettavan puun maksimipaksuudelle. Palasin tenttimateriaalin pariin ja etsin tiedon käsiini. Materiaalin mukaan "massiivisen puun taivuttaminen on mahdollista, jos puu kosteus on yli 30 % ja lämpötila noin 70 °C. Tästä syystä puuta on haudottava kuumassa vedessä riittävän kauan. Taivutettaessa ilman tukevaa vannetta saavutetaan vain suhteellisen loivia kaaria. Koivupuun pienin taivutussäde (r) riippuu kappaleen paksuudesta (d) seuraavasti:

r = 20×d

Tukemalla kappale taivutettaessa ulkopinnaltaan vanteella saavutetaan noin neljä kertaa pienempiä taivutussäteitä. Massiivisten taivutettujen kappaleiden mittatarkkuus ei ole kovin hyvä ja ne pyrkivät taivutuksen jälkeen lievästi oikenemaan. Kappaleiden liitoksissa on käytettävä yleensä metallisia liittimiä, kuten kasausruuveja." (Puun modifiointi)

Minulla ei ollut käytössä ulkopinnalla vannetta, joka olisi estänyt puun lohkeamisen. Toisaalta muotin lopullinen halkaisija oli 210 mm, jolloin säde oli vain 105 mm. Leppä puolestaan oli 8 mm paksua, joten taivutussäteen olisi kaavan perusteella pitänyt olla vähintään 160 mm. Lepän olisi pitänyt siis olla paksuudeltaan enintään viisi milliä. Nyt en siis välttämättä saanut oikeaa kuvaa lepän taivutusominaisuuksista, mutta täytyy katsoa, kokeilenko vielä myöhemmin uudestaan lepän taivuttamista. Nyt tuntuu ettei mikään tunnu onnistuvan, joten jospa seuraavalla kerralla sitten.