Paluu sorvin ääreen, osa X. Viime syksy oli kulunut lähes kokonaan sorvatessa, joten olihan sitä nyt jo aika jälleen tauon jälkeen palata sorvin ääreen. Vuorossa oli lihanuijan varren sorvaus. Olin viime syksynä tuonut pajalle lehtikuusta, joten ajattelin nyt kokeilla, kuinka se soveltuisi lihanuijan varreksi. Suurin osa lehtikuusiaihioista oli lähtenyt halkeamaan mutta sain kuitenkin työstettyä sorvaukseen sopivan aihion. Kaikki valmistelut sujuivat aika rutiinilla, sillä kaikki oli jo ennalta tuttua. Myös lieriösorvaus lähti heti sujumaan hyvin, eikä tässä tarvinnut paljoa muistella. Uutta oli ainoastaan lehtikuusi materiaalina ja eri sorvi. Hankaluuksia ei ollut, lukuunottamatta talttatuen jalan pettänyttä kierrettä. Uusien kierteiden teko ei onnistunut, mutta asia saatiin kuitenkin ratkaistua siten, että tuen kiinnittävän kierretangon ja rungon väliin laitettiin paksu aluslevy, jolloin kierre "otti paremmin kiinni".
Jos toinen sorvi ei olisi ollut käytössä, olisin mieluummin sorvannut sillä. Tässä sorvissa on erillinen pleksisuoja. Suojan on tarkoitus suojata sorvaajaa irtoavilta lastuilta. Pleksi suojaa myös irtoavalta kappaleelta, jos sellainen vahinko sattuisi tapahtumaan. Huono puoli on, että pleksi rajoittaa käsien asentoja hieman. Lisäksi pleksi pölyyntyy helposti, ja haittaa näin näkyvyyttä. Tämä on mielestäni suurempi turvallisuusriski kuin irtoava lastu. Saman asian ajaisi koko kasvot peittävä visiiri.
Minulla ei ollut mitään erityistä kahvamallia mielessä, kun ryhdyin sorvaamaan. Ajattelin, että teen kahvasta muotoilultaan simppelin ja sopusuhtaisen. Muulla ei ollut niin väliä, mutta varren täytyi olla toisesta päästään sellainen, että sille olisi mahdollista porata reikä nuijaan. Lehtikuusi oli yllättävän pehmeää puuta. Sen työstäminen märkänä oli ollut yhtä tuskaa ja luulin sen olevan kuivana paljon painavampaa. Nyt lehtikuusi oli todella kevyttä. Puu oli sen verran huokoista, että hiominen oli hankalaa, sillä syyt lähtivät ikään kuin kuoriutumaan pois. Hioin varren P320 karkeuteen asti sorvissa, jonka jälkeen irrotin varren sorvista ja sahasin aihion päät pois hienohampaisella japaninsahalla. Tämän jälkeen pintakäsittelin nuijan varren TopOililla.
Sillä aikaa kun varsi oli kuivumassa, jatkoin jälleen nuijaosan parissa. Nuija oli muuten valmis, mutta siihen täytyi porata sopivan kokoinen reikä. Valitsin 21 mm halkaisijaltaan olevan terän ja kiinnitin sen pylväsporakoneeseen. Halusin, että ristikko on kohtisuorassa nuijan varren kanssa, joten kohdistin nuijan suorakulman ja vesivaa´an avulla. Löin reiälle pistepuikolla aloituskohdan. Reiän syvyys sai olla maksimissaan kaksi kolmasosaa nuijan paksuudesta. Kun aloitin poraamaan, unohdin tietenkin katsoa mitta-astekoista, minkä luvun kohdalta lähdin poraamaan. Niinpä etenin vähitellen ja tarkistin syvyyden välillä työntömitan avulla.
Nyt nuija ja varsi oli siinä vaiheessa, että ne voisi liimata yhteen. Tosin jouduin vielä hiomaan varren uudestaan käsin, sillä en ollut tyytyväinen pintakäsittelyn jälkeiseen pintaan. Varren pinta oli nimittäin jäänyt hieman karheaksi, joten päätin kokeilla auttaisiko uudelleenhionta asiaa. Lisäksi varren päätä piti vielä hioa, jotta se mahtui sille porattuun reikään. Olisin halunnut liimata nuijan kasaan kirkkaalla epoksilla, mutta valitettavasti pajalla oli tässä vaiheessa ainoastaan harmaan väristä epoksia. Liima pursusi saumasta jonkin verran, joten raaputin myöhemmin puukolla varovasti kuivuneen liiman pois. Ryhdyin uudelleen pintakäsittelemään vartta mutta tällä kertaa päätin käyttää Tru-oilia. Aiemmin käyttämäni TopOil olisi ollut toki elintarvikehyväksytty pintakäsittelyaine, mutta en saanut sillä niin hyvää pintaa aikaiseksi. Ajattelin myös, että Tru-oil tekee pinnasta kovemman, joten se todennäköisesti kestää myös paremmin kulutusta. En osaa sanoa, onko Tru-oil kuivuttuaan haitallista, mutta päätin kuitenkin käyttää sitä. Koska nuijaosakin on alumiinia, mitä ei enää nykyisin suositella ruoanlaittoastioihin, niin varsikin voi olla käsitelty Tru-oililla. Nuijaa ei kuitenkaan kukaan laita suuhunsa ja usein nuijittavan lihan välissä on esimerkiksi kelmu, joten tämä ratkaisu on varmasti täysin turvallinen. Suojasin nuijaosan varalta vielä maalarinteipillä ennen pintakäsittelyä, jotta minun ei tarvitsisi raaputtaa kuivunutta öljyä pois millään ja samalla naarmuttaa sorvattua pintaa.
