Metalliprojekti: Kitarateline viidelle kitaralle

Metalliprojektin suhteen minun oli tänä vuonna varmaankin vaikeinta päättää, minkä työn haluaisin toteuttaa. Metalliprojektin aiheena oli tänä vuonna säilytys ja rajauksena oli,e ttä kaikki kiinteät ja avattavat liitokset tuli valmistaa itse. Valmiita pultteja ja muttereita ei saanut lähtökotaisesti käyttää ja kiinteiden liitosten tekniikkana oli TIG-hitsaus. Olin jo syksyllä tehnyt ja hyväksyttänyt suunnitelman keittiöön tulevasta avohyllystä, johon voisi ripustaa esimerkiksi kahvikuppeja roikkumaan. Ensin ajattelin tämän olevan hyvä idea, mutta kun toteutuksen aika alkoi olla käsillä, en oikein enää innostunut avohyllystä. Tällaisen työn sijoituskohde olisi ehkä kuitenkin ennemmin kesämökillä tai vastaavalla, ei niinkään kerrostaloasunnossa, jossa eräs ruotsalainen huonekaluvalmistaja on suhteellisen vahvasti edustettuna.

Aiemmin talvella virveliä sorvatessa olin tutustunut jyrsimen mahdollisuuksiin rummun valmistuksessa. Niinpä minulle tuli ajatus jyrsinpöydän rakentamisesta. Innostuin tästä kovasti ja soitinrakennukseen hurahtaneena tarve jyrsinpoydälle on ilmeinen. Tämä idea ei kuitenkaan aivan olisi ollut aivan  tehtävänannon mukainen, sillä varsinaisesti pöydässä ei säilytetty mitään. Olisin kuitenkin saanut toteuttaa tämänkin työn. Ehkä idea kaatui lopulta siihen, etten ehtinyt oikein missään vaiheessa hankkia tarvittavia materiaaleja pöytää varten.

Lopulta kolmas ja viimeinen idea syntyi uudesta tarpeesta. Talven aikana uusia kitaroita oli päässyt kertymään parikin kappaletta, joten niiden säilytys kotioloissa alkoi olla vähän hankalaa, sillä kitaralaukut vievät paljon tilaa. Tarvitsin siis kitaratelineen useammalle kitaralle. Kitaratelinehän on yksinkertaisimmillaan hyvin yksinkertainen työ, joten en tietenkään tässäkään työssä osannut tai halunnut päästää itseäni helpolla. Etsin Internetistä erilaisia kitaratelinemalleja inspiraation tueksi. Otin Warwickin Rockstand-sarjan tuotteen innoitukseksi.

Lähde: http://www.thomann.de/fi/rockstand_rs20861.htm

 Aluksi ajattelin, että kokoontaitettavuus olisi hyvä asia. Samalla työhön olisi tullut lisähaastetta, kun minun olisi pitänyt suunnitella mekanismi kokoon taittumista varten. Toisaalta voisin tehdä telineestä kiinteän mutta koristeellisemman. En kuitenkaan tule kantamaan tätä telinettä mukanani keikoille, joten päätin tehdä telineestä kiinteän, jolloin se olisi myös tukevampi. Voin ostaa keikoille vastaavan tehdasvalmisteisen tuotteen, joka on kevyempi ja jonka kokoontaittumismekanismi todennäköisesti toimii moitteetta. Jostain syystä haastetta ei mukamas ollut tarpeeksi, joten päätin vaikeuttaa työtä hieman lisää. Päätin tehdä kaarevan kitaratelineen viidelle kitaralla. Innoituksen sain tästä mallista:

Lähde: http://www.thomann.de/fi/rockstand_rs_20885_gitarreneckstaender.htm

Lähdin liikkeelle sillä ajatuksella, että pitkästä on helppo lyhentää, joten mitoitin telineen osat tässä vaiheessa kymmenien millien tarkkuudella. Aluksi päätin käyttää huonekaluputkea. Ensimmäiseksi lähdin tekemään telineen alaosaa, jonka päälle kitarat tulisivat. Tarkoitus oli tehdä suorakaiteen muotoinen taivutettu kappale yhdestä putken pätkästä. Lähdin liikkeelle ehkä turhan paljon takki auki, sillä onnistuin hutiloimaan jo näin alkuvaiheessa niin, että taivutus meni pieleen, sillä sivuista tuli eri mittaiset. Minusta myös tuntui alku vaiheessa, että valitsemani putki on turhan heppoista tukevan telineen valmistamiseen. Aamupäivä kului turatessa, joten nyt oli parempi käydä syömässä ja palata asiaan hetken tauon jälkeen.

Ruokatauon jälkeen työskentely alkoi sujua huomattavasti paremmin. Vaihdoin myös materiaalin huonekaluputkesta 10 mm paksuiseksi pyörötangoksi. Ensimmäisenä taivutin telineen jalat yhdestä kappaleesta. Tämän jälkeen katkaisin taivutetun kappaleen kulmahiomakoneella kahteen yhtä suureen osaan. Jalan kulma ei kuitenkaan mielestäni ollut riittävän jyrkkä, joten taivutin jalkoja vielä lisää lämmittämällä tankoa kaasuliekillä ja taivuttamalla sitä paksun metalliputken ympärille.

Jalkojen jälkeen ryhdyin työstämään telineen kaarevia osia. Katkaisin 2100 mm pitkän kappaleen 10 mm:n pyörötangosta ja ryhdyin taivuttamaan sitä muotorautataivuttimella. Kun olin saanut mielestäni sopivan kaaren aikaiseksi, katkaisin kappaleen kolmeen yhtä suureen osaan. Työstin vielä samalla tavalla telineen pystysuuntaan tulevat osat, sillä halusin, että myös ne olisivat olleet suoran tangon sijaan kaarevia.

Seuraavaksi aloitin TIG-hitsaamisen. En ollut koskaan aiemmin hitsannut TIG:llä ja demosta, jolla asia opetettiin, oli jo jonkin verran aikaa. Niinpä kertailin TIG:n toimintaperiaatetta ja ryhdyin hakemaan sopivia asetuksia harjoituskappaleilla. Koska hitsattavat kappaleet olivat niin paksuja, minun piti säätää virran arvo isolleen. Hitsaimen kärjen terävyys, sen kulma ja etäisyys kappaleesta vaikuttivat paljon siihen, kuinka valokaari käyttäytyi. Jos hitsain oli liian kaukana kappaleesta, valokaarta ei muodostunut. Jos taas kärjen vei liian lähelle, se saattoi tarttua kiinni kappaleeseen, jonka jälkeen kärki täytyi teroittaa uudestaan nauhahiomakoneella. Toisaalta etäisyydellä pystyi säätelemään myös sitä, kuinka suurelle alueelle hitsaussula muodostui. Jos samaa kohtaa lämmitti liian pitkään, pinnasta tuli hieman röpelöinen ja huokoisen näköinen. Hitsisulan ja lisäaineen levittäminen oli helppoa, sillä hitsaimen suojakaasun virtauksen avulla sulaa oli mahdollista liikutella. Itse käytin ehkä vähän turhan paljon lisäainelankaa. Hitsaus alkoi sujua aika nopeasti, joten päätin siirtyä hitsaamaan varsinaista työtä.

Ensimmäisenä hitsasin telineen jalat ja välitangot toisiinsa. Hitsaus itsessään oli aika helppoa mutta kappaleiden asettelu oikeisiin asentoihin tuotti päänvaivaa. Käytin hitsauspisteellä olleita tiiliä tukena, mutta kaikista paras olisi ollut, jos liitettäville kappaleille olisi ollut parempia telineitä ja tukia. Kun olin saanut alaosan hitsattua, päätin hitsata yläosan seuraavaksi. Kun ylä- ja alaosa olisivat valmiita, hitsaisin pystytangot niiden väliin. 

Pystytankoja hitsatessa kädet loppuivat monta kertaa kesken. MIG/MAG-hitsauslaitteella ns. heftaus on helppoa, sillä kappaleet tarttuvat toisiinsa heti. Tämän jälkeen sauman voi hitsata rauhassa. TIG:llä kappaleita täytyy aina lämmittää hetki, ennen kuin ne on mahdollista liittää toisiinsa. Koska kappaleeni olivat niin moneen suuntaan kaarevia, niiden liittäminen toisiinsa oli työn ja tuskan takana. Nämä osat irtosivatkin toisistaan useita kertoja, sillä laitoin ne vain pienellä heftillä kiinni. Lopulta totesin kaarevat pystytangot mahdottomaksi ja päätin käyttää suoria tankoja. Osasyy oli niiden todella hankala liittäminen, mutta huomasin myös, ettei painopiste tule asettumaan hyvin, jos laitan kaarevat pystytangot.

Sain lopulta telineen hitsattua kasaan ja mikä mukavinta, se vaikutti ihan onnistuneelta. Jouduin kyllä monta kertaa hitsaamaan melkoisessa "avaruusasennossa", että sain osat lopulta liitettyä. Toisaalta TIG-hitsaaminen oli sen verran helppoa ja hauskaa, ettei tätä teki ihan mielellään. Kun teline oli jo muuten valmis, päätin vielä laittaa telineeseen tukitangot. Sinänsä näillä osilla ei varmaan ole kovin suurta merkitystä mutta sainpahan yhden yksityiskohdan työhön lisää. Lisäksi tukitappeja täytyi kääntää hieman yläviistoon, joten pyysin Oonan kaveriksi lämmittämään tappeja samalla, kun käänsin niitä hieman yläviistoon pihtien avulla.

Kun teline oli pehmusteita ja pintakäsittelyä vaille valmis, päätin hetken mielijohteesta kokeilla erästä. Itse tehtyihin kitaratelineisiin pehmusteeksi laitetaan usein telttapatjaa tai vastaavaa, mutta itse en pidä tästä lainkaan. Toki telttapatja varmasti suojaa esim. kitaran kauloja naarmuilta, mutta esteettisesti telttapatjan käyttäminen ei ole hyvä idea. Hain puuvarastosta 24 mm paksua pyörörimaa ja porasin siihen kymmenen millin reiän. Ajattelin, että voisin käyttää puuta pehmusteena telineessä. Vaikka puu äkkiseltään ajateltuna on kova materiaali, on se kuitenkin sen verran pehmeä, ettei se naarmuta kitaran kauloja. Päätin päällystää kauloja tukevat metallitapit puulla, jolloin saisin työhön jälleen yhden hauskan yksityiskohdan. Porasin rimojen keskelle 70 mm syvät reiät ja laitoin ne metallitappien ympärille. Reiästä tuli sen verran napakka, että puut lukittuivat paikoilleen melko mukavasti ilman liimaakin. Siitäpä sainkin ajatuksen...

Ennen seuraavaa innovaatiota, maalasin telineen Hammeriten mustalla vasaralakalla. Olin käyttänyt tätä samaa ainetta jo viime vuonna, ja kokemukset olivat hyviä. Kyseinen vasaralakka oli sellainen ettei se tarvinnut pohjamaalia alle, vaan riitti että pintaruosteen poisti hankaamalla telinettä teräsharjalla. Toisaalta musta spraymaali olisi voinut olla vielä helpommin levitettävä, mutta toisaalta taas ohut spraymaalipinta kuluu helposti puhki. Vasaralakka muodosti paksun ja kestävän pinnan, jonka lisäksi hieman vasaralakan pinta sopi mielestäni paremmin tällaiseen eräänlaiseen koriste-esineeseen.

Nyt kaulat oli suojattu naarmuilta, mutta ne saattaisivat edelleen kaatua telineestä lattialle. Varsinkin kun perheessäni on pari pientä tenavaa, jotka kyllä innolla ovat välillä soitinten kimpussa. Jos telineessä olisi lukitussalpa, voisi kaatumista estää tai ainakin ehkäistä. Koska tapit pysyivät paikoillaan napakasti ilman liimaa, minulle tuli ajatus salvan liimaamisesta tapin päähän. Otin materiaaliksi lämpökäsiteltyä pyökkiä ja työstin siitä sopivat kappaleet, jonka jälkeen liimasin salvat pyörörimasta sahattujen kappaleiden päihin.

Nyt telineen yläosassa oli puuta mutta alaosaan täytyi vielä laittaa jotain pehmustetta. Ellei.. hetkinen. Nyt minä sen keksin! Koska minulta puuttui edelleen taivutustyö, keksin että voisin yhdistää sen tähän kitaratelineeseen. Aluksi ajattelin, että voisin taivuttaa telineen alaosaan koristelistan, mutta ryhdyin myös miettimään voisiko puuta taivuttaa metallitangon ympärille niin, että metalli jää piiloon. Ainoa ongelma olisi vain taivutettavan viilun paksuus. Koska alaosan metallitanko oli kymmenen milliä paksua, tarvitsisi taivutettavan viilun olla siis yli kymmenen milliä. Pohdin tätä höyläpenkin ääressä, kunnes sain Oonalta hyvän idean. Hän ehdotti, että kokeilisin vanerin taivuttamista. Mielestäni tämä oli loistoidea, sillä ainakaan puun syysuunnan aiheuttamaa hallitsematonta kieroutumista tai taipumista ei pääsisi tapahtumaan. Toisaalta mietin, kestääkö vanerin viilujen välissä oleva liima kuumuutta ja kosteutta. Päätin kuitenkin kokeilla, sillä ymmärtääkseni vaneri valmistetaan liimaamalla märkiä viiluja päällekäin. Lisäksi vanerin sivusta näkyvät viilut olisivat myös yksi hauska yksityiskohta lisää. Käsittelen tämän kitaratelineprojektin loppuun puun taivutuksen yhteydessä.

Puukon tekoa, vol. 2

Puukkopäivä edessä taas. Olin jokin aika sitten tehnyt puukon helan pronssista valamalla ja nyt jatkoin jälleen puukon parissa. Valutyö onnistui yllättävän hyvin, joten jatkoin hyvillä mielin työskentelyä. Puukko on menossa syntymäpäivälahjaksi isälleni, joka harrastaa hirvenmetsästystä, joten hirvensarven laittaminen kahvaan oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. Niklas oli tuonut pajalle komean hirvensarven ja sain häneltä sarvea käyttööni. Kiinnitin katkaisulaikan kulmahiomakoneeseen ja katkaisin yhdestä piikistä sopivan kokoisen aihion. Tämän työvaiheen hankalin asia oli lähinnä kuolemaa muistuttava haju, joka syntyi sarvea katkaistaessa. Työstön jälkeen pajaa sai tuulettaa hetken, että siellä pystyi työskentelemään. Sain kuitenkin lohdutukseksi kuulla, ettei hirvensarvi haissut läheskään yhtä pahalle kuin lehmänsarvi. Jatkoin sarven työstämistä metallipuolen nauhahiomakoneella ja pyrin työstämään sen mahdollisimma pitkälle oikeaan muotoonsa jo tässä vaiheessa. Sarven halkaisija oli kuitenkin hieman liian pieni siihen, että sarven ruskean ulkokerroksen olisi saanut hiottua kokonaan pois. Oikeastaan muutamaan kohtaan jäänyt ruskea osa näytti kuitenkin aika hienolta ja mielestäni materiaalit saavat näyttää siltä, mitä ne ovat. Niinpä en ryhtynyt työstämään uutta palaa, vaan annoin ruskeiden osien jäädä näkyviin. 

Minulla oli ajatuksena, että laittaisin kahvaan visakoivua. Olin tilannut Brisalta laadukasta visakoivua kolmen muun ryhmän jäsenemme kanssa. Saapunut materiaali oli kuitenkin huomattavasti pienempi kappale, mitä olimme osanneet ajatella. Kun tuo kappale sahattiin neljään yhtä suureen osaan, huomasin, että tuosta palasta saisi aikaan vain melko pienen kahvan. Helaan verrattuna kahva-aihiossa olisi ollut todella vähän hiomavaraa. Lisäksi en halunnut hioa pronssihelaa paljoa, jotta valujälki jäisi näkyviin. Niinpä päätin vaihtaa kahvamateriaalia. Pertulla sattui olemaan pala raidanjuuripahkaa, jonka hän lupasi käyttööni. Koska pahkassa syysuunnat menevät jo valmiiksi miten sattuu, en sahannut pahkasta kahva-aihiota mitenkään tiettyyn suuntaan, vaan pyrin sahaamaan sen mahdollisimman taloudellisesti, jotta pahkaa jäisi myös muiden käyttöön. Raidanjuuripahkan tuoksu oli muuten todella erikoinen. Tuoksu oli erittäin makea ja miellyttävän tuoksuinen, sanotaanko vaikka karkkimainen.

Seuraavaksi porasin sarviaihioon reiän ja viilasin sen ruodille sopivaksi. Tämä kävi nopeasti, sillä sarvi on huomattavasti metallia pehmeämpää ja sarven keskiosa on sarven pintaosaa pehmeämpää. Tämän jälkeen porasin kahvaan reiän ruodille. Suojasin terän märällä paperilla ja kiinnitin sen ruuvipenkkiin terän kohdalta. Pyysin Oonan kaveriksi lämmittämään ruotia kaasuliekillä ja minä upotin ruodin kahvaan. Ennen liimausta päätin vielä hioa kahvaa nauhahiomakoneella, jotta liimauksen jälkeen minulle jäisi mahdollisimman vähän työstettävää. Koska kaikki työvaiheet olivat ennalta tuttuja, työskentely eteni jouhevasti ja minulla oli varma olo omasta tekemisestä.

Kahvan työstön jälkeen päätin vielä kiillottaa helan valmiiksi kiillotustahnalla. Kunnollinen kiillottaminen olisi nimittäin lähes mahdotonta liimauksen jälkeen. Olin todella yllättynyt miten kiiltäväksi hela kiillottui. Vielä peltinä ollessaan pronssi oli ollut väriltään kellertävää, ja se oli muistuttanut messinkiä. Valamisen jälkeen väri oli muuttunut kellertävät punertavaksi. Nyt kiillottamisen jälkeen väri oli vaalea ja se toi mieleen kiiltävän kultasormuksen. Erikoista miten sama metalli muuttaa väriä noin paljon eri vaiheissa.

Hioin vielä terän selän tasaiseksi nauhahiomakoneella ennen terän viisteen tahkoamista. Halusin, että viiste olisi tällä kertaa pidempi ja kulmaltaan loivempi. Nyt muistin mitata kiven halkaisijan, jonka lisäksi osasin säätää hiontatuen korkeuden oikein, jotta terän kulmaksi tulisi 22,5 astetta. Kiinnitin teräohjaimen niin reunaan kuin mahdollista, jotta viisteestä tulisi mahdollisimman leveä. Sen jälkeen tahkosin terän ja onnistuin tällä kertaa hyvin. Viisteestä tuli melko leveä ja sain terästä terävän. Kaikissa edellisissä työvaiheissa työskentely nopeutui ja olo oli suhteellisen varma koko ajan. Työskentely oli järjestelmällistä mutta rentoa, ja siitä oli helppo nauttia, kun tiesin mitä olin tekemässä. Nyt kaikki osat työstetty valmiiksi ja seuraavaan kertaan jäisi terän lämpökäsittelyt ja kahvan liimaus ja sen loppuhionta ja pintakäsittely.