Metallisorvaus: Lihanuija, osa 1 - Nuijan sorvaus

Tänään päätin vihdoin aloittaa metallisorvauksen. Todennäköisesti minulla olisi jo jossain välissä aiemminkin ollut aikaa mutta huomaan, että olen yrittänyt kehitellä aina muuta tekemistä. Kyse ei ole motivaation puutteesta vaan jännityksestä. Metallisorvi on kuitenkin kone, jonka kanssa ei ole vara mokata. Mitä jos sotkeennun vivuissa ja ajan automaattisyötöllä terän kiinni karaan? Entä jos kytken karan pyörimisen pois päältä, kun terä on vielä kiinni kappaleessa? Tai jos vaikka pyöräytän rullaa väärään suuntaan siinä vaiheessa, kun terä pitää irrottaa kappaleesta. Nämä asiat ovat pyörineet useammankin kerran mielessä, joten yleensä muuta tekemistä on löytynyt. Ja oikeasti onkin, ei tässä ole ollut vara paljoa löysäillä tai höntsäillä, muut työt vaan ovat olleet hyvin suuritöisiä. 

Nyt kuitenkin minulla oli sen verran vahva olo omasta tekemisestä, että päätin tarttua härkää sarvista. Olin myös ollut itseeni hieman pettynyt, sillä olisin usein halunnut valmistautua paremmin demoihin. Tein itselleni paperille piirustukset, johon merkitsin tarkasti mitat ja haluamani muodot. Sen jälkeen katkaisin metallivannesahalla 40 mm paksusta alumiinitangosta 150 mm:n mittaisen pätkän. Ennen kappaleen kiinnitystä metallisorviin, harjoittelin sorvin käyttöä ja tarvittavia liikeratoja. Tein myös itselleni muistiinpanot, mitä mistäkin vivusta tapahtui. Aloin pikkuhiljaa päästä kärryille metallisorvin sielunelämästä ja päätin aloittaa sorvauksen.

Kiinnitin ensin kappaleen sorviin ja tarkastin, että se pyörii tasaisesti. Tarkastin, että teräpakkaan ei ollut asetettu mitään kulmaa ja terä oli oikealla korkeudella. Tämän jälkeen oikaisin kappaleen päädyn, ja sen jälkeen kappaleen ulkokehän. Terän ohjaus automaattisyötöllä jännitti kyllä aluksi, sillä liike täytyi osata pysäyttää ennen kuin terä osuisi karaan. Samalla hetkellä, kun automaattisyöttö kytketään pois päältä, terä täytyy irrottaa kappaleesta kääntämällä rullasta (n. puoli kierrosta). Tässä piti osata työskennellä nopeasti mutta toisaalta rauhallisesti. Liikkeiden tuli tapahtua nopeasti mutta niiden piti olla päättäväisiä. Esimerkiksi karan pyörimissuunta säädettiin nostamalla tai laskemalla samaa vipua, ja jos vivun painoi liian alas, liike ei pysähtynyt vaan pyörimissuunta vaihtui.

Kun sekä pääty että ulkokehä oli oikaistu, mittasin ja merkitsin lyijykynällä paikat katkaisuterää varten. Tämän jälkeen vaihdoin terän ja kohdistin sen. Aina terää vaihtaessa terän korkeus piti säätää asettamalla metallisia liuskoja terän alle niin, että terän kärki oli samalla korkeudella keskiökärjen kanssa. Metallisorvauksessa pitää muistaa terän lisäksi aina tarkkailla myös muita osia, etteivät ne osu toisiinsa. Pelkkää terää tuijottaessa tämä saattaa helposti unohtua. Tarkkana sai siis olla koko ajan.

Seuraavaksi sorvasin katkaisuterällä 4,5 millimetrin syvyiset urat. Tämän jälkeen vaihdoin taas terän ja ryhdyin sorvaamaan urien välistä kohtaa pois. Sorvasin toiseen suuntaan automaattisyötöllä, ja palasin alkuun aina käsisyötöllä. Lastun paksuus vaihteli puolesta millistä milliin.

Seuraavaksi oli viisteiden vuoro. Asetin terän kulmaksi 45 astetta. Nämä täytyi tehdä käsisyötöllä ja ne piti tehdä vähitellen. Viisteet tuli tehdä ikään kuin lohkomalla reunasta siivuja niin pitkään, että terän kärki kosketti keskiosan pohjaa. Jotta sain viisteen tehtyä myös toiselle puolelle, minun piti kääntää kappale sorvissa, sillä teräpakka olisi tullut muuten liian lähelle karaa. Niinpä irrotin kappaleen ja katkaisin sen oikean mittaiseksi metallivannesahalla. Koska pinta oli nyt sorvattu, piti kappaleen suojaksi asettaa ohkolevyä, jotta karan leuat eivät jättäisi jälkiä valmiisen pintaan. Minulla oli ongelmia kappaleen keskityksessä, sillä kappaleessa oli niin vähän kiinnityspintaa, että sen keskittäminen oli vaikeaa. 

Suoristin kappaleen päädyn ja jatkoin toisen viisteen tekemistä. Lopuksi sorvasin vielä keskiosan pohjan automaattisyötöllä. Tämä oli varmasti tarkin ja vaikein vaihe koko sorvauksessa. Terä piti pysäyttää ja irrottaa juuri ennen viisteen alkamista. Jos lastu jäi pyörimään terän eteem, oli oikean kohdan näkeminen ja ajoittaminen erittäin hankalaa. Lisäksi automaattisyötön suuntaa piti vaihtaa, sillä terää ei saanut asetettua niin, että pohjan olisi saanut sorvattua yhdellä kerralla. Onnistuin kuitenkin mielestäni melko hyvin ensikertalaiseksi.

Seuraavaksi vuorossa oli ristikon jyrsiminen nuijan toiseen päähän. Tämä oli tarkoitus tehdä pylväsporakoneeseen asetettavalla jyrsinterällä. Aluksi mittasin ja piirsin ristikon lyijytäytekynällä kulmamitan avulla. Yhden ruudun kooksi tuli 5 x 5 mm. Sen jälkeen kiinnitin nuijan pylväsporakoneen ristisyöttöpöydässä olevaan suuntaisruuvipuristimeen. Käytin suojapaloja, jotta nuijaan ei olisi jäänyt jälkiä puristimen leuoista. Käytin kohdistamisessa apuna vesivaakaa, jolla sain nuijan asetettua vaakasuoraan. Sivusuunnassa kohdistin ristikon terän avulla. Ryhdyin jyrsimään ristikon uria ja aluksi kaikki lähti sujumaan hyvin. Pyöritin ristisyöttöpöydän kampea niin, että terä kulki pyyhkäisten nuijan ohi. Lukitsin poran jyrsintäasentoon, jolloin terän korkeutta säädettiin kampea pyörittämällä. Jostain kumman syystä työn edetessä urat syvenivät. Lopulta urat olivat niin syvät, että totesin jyrsinnän epäonnistuneeksi. En oikein tiedä mitä tässä tapahtui. Päätin kuitenkin kokeilla jyrsintää vielä nuijan toiseen päähän. Arvelin, että olin säätänyt korkeuden jotenkin väärin, joten nyt päätin luottaa poran mitta-asteikkoon. Pieleenhän se meni. Kuulin vasta myöhemmin, ettei tähän asteikkoon ollut luottamista, joten ei auttanut kuin kirjaimellisesti palata sorvin ääreen. 

Toisessa päässä urat olivat niin syvät, että päätin sahata päästä palan pois metallivannesahalla. Sen jälkeen kiinnitin kappaleen jälleen sorviin ja oikaisin molemmat päät uudestaan. Se mikä hyvä puoli tässä kaikessa oli, että nyt sorvin käyttäminen tuntui helpolta ja sorvaamisesta osasi jopa nauttia. Niin kuten monessa muussakin asiassa, tässäkin harjoitus tekee mestarin. Aikaa toki kului lisää mutta tärkeintä oli, että voitin jännitykseni konetta kohtaan. Sorvaamisen lopuksi sorvi täytyi aina putsata metallin lastuista. Etenkin sorvin johteiden päälle ei saanut jäädä yhtään lastuja. Lisäksi kaikki koneen voitelunipat tuli käydä läpi ja niihin piti lisätä öljyä.

Sorvaamisen jälkeen palasin jälleen pylväsporakoneelle. Nyt kävin huolellisesti läpi ristisyöttöpöydän kaikki säädöt ja kiristin ruuvit tarvittaessa. Lisäksi huomasin, että suuntaisruuvipuristin ei ollut kohtisuorassa, joten säädin myös sen uudestaan. Kun pöydän säädöt oli kunnossa ja pöytä oli lukittu korkeus- ja sivusuunnassa, kiinnitin nuijan puristimeen ja kohdistin sen terän ja vesivaa´an avulla. Asetin jälleen terän jyrsintäasentoon, jolloin se pysyi tietyllä korkeudella ilman, että kammesta tarvitsi pitää kiinni. Muutin ristikon kuviontia hieman harvemmaksi, jolloin ruudun kooksi tuli 7 x 7 mm. Kun urat oli jyrsitty yhteen suuntaan, käänsin nuijaa 90 astetta ja jyrsin loput urat. En katsonut kelloa, mutta minusta tuntui, että urien jyrsintään kului paljon enemmän aikaa kuin itse sorvaukseen. Tässä piti nimittäin olla erityisen huolellinen, varsinkin kun säätöjä piti tehdä sivu-, korkeus- ja syvyyssuunnassa. Lisäksi jyrsittäviä uria oli yhteensä kymmenen, joista jokainen piti mitoittaa tarkasti erikseen. Lopputulos oli siisti, vaikka urat jäivät niin mataliksi, että ne olivat lähinnä kosmeettinen yksityiskohta. En usko, että noin matalat urat vaikuttavat juurikaan lihan mureuttamisessa. Mutta loppujen lopuksi metallin sorvaus on ihan mukavaa puuhaa, alkujännityksestä huolimatta.