Tuoteprojekti: Sähkökitara, osa 7 - Juotostyöt

Seuraavaksi vuorossa oli kitaran juotostyöt. Toteutettava kytkentä on melko yksinkertainen, sillä kitarassa on kaksi kaksikelaista mikrofonia, joilla on yhteinen äänenvoimakkuussäädin (volumepotentiometri) ja äänenvärinsäädin (tonepotentiometri). Lisäksi kitarassa on kolmiasentoinen mikrofoninvalitsin, jonka taka-asennossa tallamikrofoni on päällä ja yläasennossa kaulamikrofoni on päällä. Keskiasennossa molemmat mikrofonit on käytössä mutta ne ovat puolitetut eli kummastakin mikrofonista ainoastaan toinen kela on käytössä. Tämä on hyvin perinteinen telecaster-kytkentä muuten, mutta yksikelaiset mikit on korvattu kaksikelaisilla. Kaksikelaisten mikrofonien eli humbuckereiden hyvä puoli on se, että ne eivät ole yhtä häiriöherkkiä kuin yksikelaiset. Lisäksi yleensä humbuckereiden tuottama ulostulovoimakkuus on suurempi. 

Mikrofonit hankin käytettynä mutta muut komponentit tilasin SP Elektroniikalta. Potentiometrit ovat laadukkaita amerikkalaisen CTS:n valmistamia logaritmisia 500 kOhm potentiometrejä, ja tone-säätimen polyesterikondensaattori oli merkiltään Vishay/Roederstein, ja se oli arvoltaan 47 nF. En tiedä muuttuuko soundi, jos kondensaattorin materiaalia vaihtaisi, mutta ilmeisesti ainakin kondensaattorin arvoa muuttamalla voidaan saada muutoksia soundiin. Kondensaattorin tehtävä tässä yhteydessä on siis suodattaa tiettyjä taajuuksia taajuuskaistasta. Lisäksi volumepotentiometrin arvoa muuttamalla, tai vaihtamalla potikka logaritmisesta lineaariseksi, voidaan saada potikat käyttäytymään hieman eri tavalla. Minulla ei juurikaan ole kokemusta tästä, joten tällä kertaa päätimme mennä yksinkertaisella peruskytkennällä ja tavallisimmilla komponenttien arvoilla, sillä tehtävää tälle keväälle oli vielä paljon edessä. Ajattelin, että voin myöhemmin opintojen päätyttyä alkaa hakemaan kitaraan lisää sävyjä, jos en ole jostain syystä tyytyväinen sen soundiin. 

Teimme siis kytkennät tämän kuvan mukaisesti:

Lähde: http://www.seymourduncan.com/support/wiring-diagrams/schematics.php?schematic=tele_2hum

Työnjakomme oli sellainen, että Henri juotti komponentit kiinni ohjeitteni mukaan. Tein itse viime vuonna perusopinnoissa valmistamaani kitaraan vastaavanlaiset kytkennät, jonka lisäksi olen tehnyt joitain kytkentöjä muihin kitaroihini, joten johdotuskaavion lukeminen oli huomattavasti helpompaa, ja saimmekin juotokset nopeasti tehtyä. Ensimmäisen testauksen jälkeen meidän piti vielä tarkastaa pari juotoskohtaa, sillä signaalissa oli pientä pätkimistä. Loppujen lopuksi syy oli ilmeisesti siinä, että jokin johtimista otti kiinni väärään kohtaan (esim. kontrollikolon seinämään), jolloin signaali maadoittui ja soundi pätki. Kokeilimme uudestaan ja nyt kitara toimi mainiosti.

Siinäpä se oli, toinen pajalla valmistunut kitara. Nimetään tämä nyt vaikka Pajacaster II:ksi. Vitsailimme Henrin kanssa, että nimeksi voisi tulla vaikkapa ErHe I, mutta nyt lopputulosta katsellessa nimi olisi ollut harhaanjohtava. Todellisuudessa mitään suurempia ongelmia ei ilmennyt, ja hieman temppuilevan NC-jyrsimenkin pystyimme selättämään. Projekti oli erittäin opettava, motivoiva ja hauska. Eritysesti yhteistyö Henrin kanssa sujui mainiosti, mikä varmasti vaikutti siihen, että saimme kitaran valmiiksi yllättävän nopeasti. Oli hauskaa tulla maanantaiaamuisin työskentelemään kitaran parissa, kun pystyimme yleensä tekemään töitä koko päivän ajan. Olen erittäin iloinen, että pystyimme säilyttämään tunnetun kitaramallin tunnistettavuuden ja perusmuodon, mutta samalla onnistuimme luomaan täysin omaa designia. Esimerkiksi kitaran lapa on täysin omaa käsialaamme, eikä se perustu minkään valmistajan malliin. Myös raitojen käyttö ja rungon kolmikerroksinen rakenne oli epätavallinen, sillä yleensä rungot on valmistettu enimmillään kolmesta palasta. Hyvä me!