sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Alkusanat

Tervetuloa lukemaan blogiani!

Tämä blogi on käsityökasvatuksen aineopintojeni oppimispäiväkirja. Opiskelen käsityökasvatusta luokanopettajaopintojen sivuaineena Savonlinnassa ja tämän blogin on tarkoitus toimia raportoinnin ja pohdinnan välineenä opinnoissa. Meille annettiin mahdollisuus laatia perinteisen kirjallisen oppimispäiväkirjan vaihtoehtona sähköinen oppimispäiväkirja vuoden kurssitöistä. Opiskelutyyliini on usean vuoden ajan kuulunut paha tapa jättää kirjallisten töiden teko joka kerta viime tinkaan, jolloin kirjoittamisesta muodostuu melko iso urakka lyhyen ajan sisällä. Tästä syystä päätin tänä vuonna kokeilla uutta raportoinnin tapaa.
En ole koskaan aiemmin kirjoittanut blogia tai oikeastaan edes lukenut aktiivisesti kenenkään muun blogia, joten tämä on itselleni todellakin uusi aluevaltaus. Saa nähdä, mitä tuleman pitää.
 
Tämän blogin kirjoitukset käsittelevät kurssitöideni valmistusprosesseja aina suunnittelusta valmiiseen tuotteeseen asti. Pyrin kuvaamaan valmistusprosessit mahdollisimman kattavasti onnistumisineen ja epäonnistumisineen sekä erilaisine kokeiluineen, joten toivottavasti blogini voi antaa ideoita jollekin teistä lukijoista. Tulen myös varmasti tekemään virheitä eri työvaiheissa, joten pyrin siihen, että tämän blogin lukija voisi mahdollisesti välttää samoja virheitä. Lisäksi blogini käsittelee käsityökasvatusta, teknologiakasvatusta, ja teknisen työn opetusta peruskoulussa, ja pyrin myös kirjoittamaan opintojen myötä heränneistä ajatuksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti