Koneteknologia: huoltoraportti
|
Sähköteknologia:
Picaxe (parityösk.)
|
Metalliteknologia:
tuoteprojekti (parityösk.)
|
Metalliteknologia:
puukko
|
Metalliteknologia:
metallin sorvaus
|
Puuteknologia:
tuoteprojekti (parityösk.)
|
Puuteknologia:
puunleikkaus
|
Puuteknologia: erikoissorvaus
|
Puuteknologia:
puuntaivutus
|
Kiviteknologia:
yksilöprojekti
|
Muoviteknologia: yksilöprojekti
|
Valuteknologia:
yksilöprojekti
|
Automaatioteknologia:
luennot
CNC-sovellus
|
Pedagogiikka ja työsuojelu:
-työsuojelu
luennot, harjoitukset
|
Oppimispäiväkirja:
yksilöprojekti
|
Meillä oli myös alkusyksystä luentoja tuotesuunnitteluun liittyen, ja kun palauttelin mieleeni omia kokemuksiani kouluajoilta, meitä ei juurikaan ohjattu suunnittelemaan tuotteita tai ratkomaan eteen tulevia ongelmia itse. Opettaja antoi usein valmiit ohjeet, joita noudatettiin alusta loppuun. Muistan, että luokassamme oli kansioita, joihin oli leikattu lehdistä erilaisten puu- ja metallituotteiden kuvia. Jos joskus pääsimme suunnittelemaan itse jotain, katsoimme näistä kuvista mallia. Tämä ei sinänsä ollut huono asia, mutta toisaalta oman suunnittelun osuus jäi edelleen aika pieneksi, koska oma työ suunniteltiin mallia katsomalla. Ja taisipa kuvissa joskus olla jo valmiita mittojakin lisättynä. Itse asiassa en muista, että meiltä olisi edellytetty juuri minkäänlaista valmistusprosessin dokumentointia saati oman työskentelyn reflektointia. Eli työskentelymme oli tuotteiden valmistamista ilman etukäteissuunnittelua.
Tuotesuunnittelu-kurssin opettajamme otti usein luennoilla esiin löylykauhan, tuon ikiaikaisen koulun teknisen työn tuntien hittituotteen. Miksipä toisaalta ei, tarvitaanhan sen valmistuksessa useita erilaisia valmistustekniikoita. Tätä kauhaa esitellessään opettajamme nosti esille kysymyksen, miksi tekisimme koulussa ainoastaan tuttuja ja turvallisia, aina samalla tavalla toteutettavia töitä. Eikö koulun tulisi olla paikka, jossa rohkaistaan omaan ajatteluun ja uuden suunnitteluun? Olen tässä asiassa täysin samaa mieltä. On aika vaikea ryhtyä innovatiiviseksi, jos tätä taitoa kysytään ensimmäisen kerran vasta lukiossa, ammattiopinnoissa tai korkeakouluissa. Olen kandidaatin tutkielmassani ja pro gradu-tutkielmassani tutkinut luovuutta, ja uskon, että jokaisessa ihmisessä on luovuutta. Se vain pitää saada jollain tavoin esiin. Siispä koulun käsityöopetuksellakin on loistava tilaisuus ruokkia luovuutta ja rohkaista kokeilemaan, epäonnistumisen uhallakin.
Jäin miettimään, mitä hyvää ja mitä huonoa tuossa löylykauhan valmistamisessa sitten oikein on, ja miksi niitä tehdään kouluissa. Kuten aiemmin mainitsin, valmistuksessa tarvitaan useita tekniikoita. Toisaalta se on hyödyllinen käyttöesine ja tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Mieleeni tuli myös ajatus, että pahimmassa tapauksessa oppilaan kotona saatetaan odottaa, että oppilas tuo kotiin toimivia, ja hyödyllisiä käyttöesineitä, jotka kaiken lisäksi näyttävät ammattilaisen, tai ainakin aikuisen tekemiltä. No, toisaalta löylykauha voi olla myös lapsen tekemän näköinen, tuleehan se hämärään saunaan, ei keittiön pöydälle. Toivottavasti kuitenkaan kodeissa ei oikeasti näin ajatella, vaan lapset voivat ylpeänä tuoda koteihinsa töitä, jotka ovat lapsen tekemän näköisiä, mutta joissa he parhaassa tapauksessa ovat ylittäneet itsensä. Toivottavasti suurimmassa osassa kodeista löylykauhaa käytetään ylpeänä siitä huolimatta, vaikka kauhassa olisikin hieman vino varsi tai pieni kauhaosa.
On kuitenkin hyvä miettiä, mitä iloa löylykauhasta on saunattomassa kerrostaloasunnossa? Ja varsinkin jos perheessä on monta lasta, mitä niillä kaikilla kolmella kauhalla tehdään, ainakaan yhtä aikaa? Niinpä toteutettavia projekteja kannattaa vaihdella ja muunnella joka vuosi. Omissa opinnoissamme suurin osa projekteista toteutetaan siten, että opettajat antavat aihepiirin ja mahdollisesti jonkin materiaalin tai käytettävän tekniikan. Itse työn suunnittelun ja valinnan teemme itse annetun rajauksen perusteella. Mielestäni tämä on osoittautunut erittäin hyväksi ratkaisuksi, vaikka on kyllä myönnettävä, että välillä olisi helpompaa, jos mahdollisuuksia valita olisi vähemmän. Itselläni on ainakin ollut vaikeuksia tänä syksynä keksiä projektitöitä, sillä mahdollisuuksia on niin paljon.
Ehkä kysymys onkin siinä, vaaliako perinnettä vai haistella uusia tuulia. Sanoisin, että molempia sopivassa suhteessa. On tunnettava historia ja perinne, jotta niiden pohjalta voi kehitellä jotain uutta. Teknisen työn opetuksen ja teknologiakasvatuksen näkökulmasta voisi ajatella, että kaikki mikä auttaa ymmärtämään rakennettua ympäristöä, on hyödyllistä.
